Päivän noususta kuljetaan kello 10 t. 11 saakka; silloin pysähdytään, syödään suurus ja juodaan varsinkin runsaasti kahvia. Kamelit sillä aikaa käyvät pureksimassa likiseudun kuivia pensaita. Levättyä 2-3 tuntia lähdetään jälleen liikkeelle ja matkustetaan yhteen menoon päivänlaskuun saakka. Yöllä ei Arabialainen mielellään kulje, paitsi jos joutuisasti, huomaamatta tahtoo pujahtaa rosvoin tähden vaaralliseksi tietyn paikan poikki.
Melkein ainoana juhtana on erämaassa kameli; tämä eläin on Beduinin ohjauksen alla mitä kuuliaisimpia eläviä; hän tottelee tutun johtajansa joka sanaa. Usein käypi yksi mies edellä ja koko pitkä jono kameleja kuormineen hänen jäljestään, aivan irrallansa, kaikki kuitenkin kulkien isäntänsä käskyin mukaan. Sitä vastaan on se oudolle, hänen tapoihinsa tottumattomalle kovin uppiniskainen; kaupunkilainen ei saa häntä lyömälläkään taipumaan tahtohonsa.
Kuumuus erämaassa on tyyninä päivinä tosin suuri, mutta ei Wallin kuitenkaan valita sen olleen niin paahtavan, kuin miksi hän ennalta oli sitä luullut. Usein vilpastuttaakin tuuli ilmaa tuntuvasti. Beduinit itse eivät kuumuudesta suuresti huoli; he kulkevat pitkät matkat kamelinsa rinnalla, paljain jaloin astuen polttavata hiedikköä tai teräviä kiviä myöten. Havaittuansa jäniksen tai gazellin, juoksevat he paitsi sitä pahimmassakin paahteessa pitkät kierrokset, saadaksensa paistin eväänsä lisäksi. Koko matkalla ovat he iloiset ja virkut, lakkaamatta jutellen keskenänsä tai hyräillen vanhoja laulujansa (kasideja).
"Näin kuluu", sanoo Wallin, "päivä päivänsä perästä ijankaikkisessa yksitoikkoisuudessa. Mutta erämaan luonnossa on jotain omituista, mieleen syvästi vaikuttavaa, joka ei salli mitään kärsimättömyyttä, mitään valittamista ikävästä. Täällä tulee ihmeellisesti kärsivälliseksi, enkä muista minulla koskaan olleen ikävää".
Yhtähyvin on aina vallan hauska, kun vilpas ilta tulee ja vaeltaja saa päättää päivänmatkansa levolla. Kamelit pakoitetaan laskeumaan polvilleen, kuormat nostetaan pois ja sitten lasketaan juhdat laitumelle. Matkalaiset itse kokoovat likiseudulta kuivia pensaita tai kuivaa kamelinsontaa polttimiksi ja pian lekkuu leirin keskestä hupainen valkea. Beduini asettautuu niin liki tulta kuin mahdollista, jopa riisuu alusvaatteensakin ja paahtaa paljasta ruumistansa; se on hänen mielestänsä paras virvoituskeino päivänpaahteen jälkeen. Sillä välin tuhkassa paistetaan kakkuja, jotka syödään kahvin kanssa; muuta ateriaa erämaa-matkoilla harvoin on tarjona. Syödessä puhellaan vilkkaasti matkan pienistä tapauksista tai ylimalkaan erämaan oloista. Niin istutaan usein vielä puoli-yöhön saakka, sillä yö on Arabiassa hauskin ilon aika. Viimein vihdoin mättää Beduini itselleen hiekkaa kokoon pään-alaiseksi, kaivaa tavallisesti matalan kuopan ruumistansa varten, riisuu itsensä ilki-alastomaksi, kiertää itsensä päällysviittansa sisään ja nukahtaa kohta. "Uni onkin erin-omaisen suloinen", kehuu Wallin, "pehmeässä hiekassa ja mieluisasti nukkuu viileässä yöilmassa kuuman, vaivaloisen päivän jälkeen. En muista missään nukkuneeni niin hyvin kuin erämaa-matkoillani".
Yksi vastus on kuitenkin täällä yöllä, se nimittäin että monesti on liian viileätä. Sen jälkeen kun päivällä on ollut 30-35 pykälää lämmintä, on lämpömäärän tavallinen aleneminen yöllä 10-15:een sangen tuntuva. Onpa joskus aamusilla vieläkin viileämpi, aina 7:kin pykälään asti, ja sen lisäksi tulee että runsas kaste kastuttaa vaatteita. Wallin suojeli itsensä yhtähyvin jokseenkin pitkällä, kreikkalaisella kauhtanallaan. Mutta Beduineja, joilla ei ole muuta kuin ohukainen liinavaate päällään, paleluttaa usein kovasti.
5. Janon vaiva erämaassa.
Asia, joka matkustamisen erämaassa paljon vaivaloisemmaksi, jopa vaarallisemmaksi tekee, on juomaveden puute. Matkalle lähtiessä on varustettavien välttämättömien kalujen joukossa myös aina suuri vesisäkki, tehty nahasta, joka sisältä on tervattu. Nämät säkit ovat hyvin soveliaat tarkoitukseensa, sillä ne pitävät veden aina raittiina, vaan tekevät sen tietysti vähäisen tervaiseksi. "Kotona", kertoo Wallin, "en suinkaan olisi ottanut suuhuni semmoista vettä; mutta täällä se oli niinkuin öljy Aaron'in parralle; en sitä olisi vaihtanut mihin ikänsä maailmassa". Tätä mukaan otettua vettä vielä pitää matkalla säästävästi käyttää, sillä ei aina tiedä, saadaanko taas pian toista sijaan, ja onko tiellä tarjoksi tuleva edes aina yhtä hyvää. Kerran sattui Wallin tavattoman pitkän, 12-tuntisen päivämatkan jälkeen parille lätäkölle, joihin tiedettiin sadeveden kokouvan. Tavallisesti se olikin sangen hyvää, koska pohja oli hiekkainen. Mutta matkustajain sinne tullessa nousi siitä juuri par'-aikaa 60 kamelia, joita toinen matkue oli juottanut. Täten oli molempien lätäkköin vesi täynnä hiekkaa sekä kaikellaista likaa kameleista. "En ole", sanoo Wallin, "koskaan sitä ennen enkä myöhemminkään juonut niin pahanmakuista vettä". Mutta juoda sitä täytyi, kun täytyikin, yhtähyvin, sillä toista ei ollut, se tiedettiin, saatavana ennen kuin kolmen päivä-matkan jälkeen! Toisena päivänä jo tuli Wallin kipeäksi tuosta ilkeästä vedestä; mutta pysähtymättä täytyi kuitenkin väkimarssilla pyrkiä eteenpäin, sillä jos ei hyvissä ajoissa päästy vedelle, niin oli hätä tarjona. Kolmannen päivän iltana saavuttiinkin kaivolle, mutta — voi kauhua! — se oli katkeraa ja suolaista kuin salmiakkirohdot. Koko päivän oli Wallin niinkuin kuumetautinen vaan ajatellut, kuinka suloiseksi tulisi saada täysin siemauksin sammuttaa janonsa kirkkaasta lähteestä; koko päivän oli hän lukenut minuutteja tuohon toivottuun hetkeen saakka — ja nyt täytyi kohta ensimmäisen siemauksen perästä kaataa kaikki pois ja kärsiä seuraavaan iltaan asti. — Vielä vaikeampi ja vaarallisempi oli toinen retki, vähää myöhemmin. Viimeisessä leiripaikassa ei ollut saatu kameleja kyllin juotetuiksi, siitä syystä että vesi siinä oli syvässä kaivossa, josta se suurella vaivalla piti ammennettaman nuoraan sidotulla kiululla. Toisena päivänä uupui senvuoksi yksi kameleista; se laskeutui polvilleen pienen pensaan juurelle eikä suostunut enää millään keinoin nousemaan. Turhaan piiskasi sitä omistaja kepillänsä; kameli vaan vastasi kovilla mölähdyksillä eikä liikahtanut. Ei ollut muuta neuvoa kuin jättää se siihen paikkaan, jonka se oli itselleen haudaksi valinnut. Tämmöisten uupuneitten kamelien raatoja tai luurankoja tavattiin sangen usein tämän tien varrella. Muut kamelit kestivät paremmin aina 4:een päivään asti. Silloin juotiin keskipäivänä viimeiset pari siemausta mukana olleesta vedestä; eihän enää voinut olla hätää, koska jo kaupunki, johon matka piti, näkyi taivaan rannalla. Mutta pian keskipäivän jälkeen laskeutuivat useammat kameleista polvilleen, jonka nähtyä nekin, jotka eivät olleet ihan uuvuksissa, tekivät samaten. Yksi seuraan kuuluva nainenkin alkoi raueta janosta. Hän makasi maassa väänteissä ja parkui surkeasti. Näin vietettiin sangen vaikea aika, siksi kun vilpas ilta toi jonkunlaista virvoitusta. Nyt sattui sinne myös pari vaimoa kaupungista, jotka janoisille matkalaisille jakoivat vesivaroistansa. Se vesi tosin oli jokseenkin sokaista, mutta maistoi kuitenkin paremmalta kuin paras nektari. Näin jaksettiin sitten kulkea loppumatka kaupungille saakka. Keväällä, koska erämaan ruoho on tuore, kestävät kamelit 10-12 vuorokautta juomatta. Mutta kesäkuumuudessa täytyy niiden saada vettä joka kolmas, neljäs päivä. Nyt ei ne olleet paahteisimmalla ajalla maistaneet tippaakaan 4 1/2 vuorokauteen!
6. Erämaan rosvot.
Oikeastaan ei olekaan erämaa sinnepäinkään niin tyhjä vedestä, kuin mitä ylläkerrotusta päättäisi. Lähteitä ja kaivoja on todella paljoa tiheämmältä; vaan niitä enimmiten kartetaan — rosvojen tähden, jotka niiden ympäristöllä väijyvät. Arabian erämaissa näet ovat naapuriheimot tavallisesti sodassa keskenänsä, jolloin katsovat oikeudekseen ryöstää toisiltansa, mitä vaan suinkin eteen sattuu. Ja kaikki Beduini-heimot katsovat oikeudekseen ryöstää kaupunkilaisten tavaraa, jos ei nämät ole jonkun heimokunnan suojaa ostaneet vuotuisella "veljesverolla". Niin kauan kuin tätä veroa suoritetaan, on se Beduini-heimokunta, joka sen saapi, velvollinen pitämään sen kaupungin omaisuutta pyhänä, suojelemaan sitä muilta heimokunnilta, vieläpä, jos jotain on tullut ryöstetyksi, hankkimaan sitä takaisin. Sama on laki kaukaisempain matkalaisten suhteen; ne ovat jokamiehen laillinen saalis, jos ei heillä ole muassa joku Beduini, joka ne kumminkin omalta heimokunnaltaan suojelee.