"Että joka paikassa tehdään vain tyhmyyksiä, jos ei olla läsnä neuvomassa", sanoin suuttuen. "Lapsi-raukat; kuka heitä nyt uskoo kaksoisiksi, kun toinen viettää syntymäpäiväänsä toukokuussa, toinen kesäkuussa. Ja nimet sitte; Frans ja Fritz! Miksi ei yhtä hyvin Maks ja Morits?"
"Herra Mikaelsen", sanoin minä, "meidän täytyy heti paikalla lähteä, ilman minua ei tulla minuuttiakaan toimeen Berliinissä. Jos viivyn, niin en ehkä löydä enää Brandenburgin-porttia paikoiltansa, niin suuria ihmeitä nyt tapahtuu."
"Onko sitte Spree-joki siellä tulessa?"
"Jospa ei pahempaa olisi! Mutta ajatelkaahan: minun vävyni on siellä ilman peräänkatsojaa!"
Eno Fritz.
Kotona yhtyminen oli erittäin ilahuttava, ja kun tyttäreni poikia suutelin pikku otsille, huomasin kaikki hyväksi, mitä oli tapahtunut, eikähän niitä pikku olentoja voitu vaatia edesvastaukseen isänsä rikoksista, joka täst'edes jäikin aivan syrjään, kun kaikki puuhat tarkoittivat yksinomaan pienokaisia. Päiviksi minä heti asetuin tohtoriin. Hän tosin alussa vähän vastusteli, vaan minä kysyin: "Tahdotteko te sitte tappaa vaimonne ja lapsenne?" jolloin hän myöntyi. Mutta kylläpä nyt häntäkin hoideltiin, kun minä itse sain pelotta toimia kyökissä; viikkokauden kuluttua hän oikein loisti hyvinvoinnista.
Emmi voimistui päivä päivältä. No, minun johdollani saikin hän ainoastaan sopivaa ja vahvistavaa ruokaa, ja jos milloinkaan on ollut kunnon vartiaa, niin ainakin minä nyt olin tyttäreni ovella. Se minua vain ei miellyttänyt, ett'ei hankittu kätkyeitä, vaan liikkumattomat vuoteet. Emmi valitti Fransin sanoneen kiikuttamista epäterveelliseksi ja lasten tulevan siitä tyhmiksi. "Vanhaan tapaanhan hänet itsensäkin on kasvatettu", sanoin minä, "ja kuitenkin on hänestä tullut tohtori. No, ehkäpä hän ilman kätkyttä olisi jo ammoin päässyt terveysneuvokseksi."
Sangen usein halusin minä kätkyttä, varsinkin Fransille, joka on luonnostaan huutavampi, niin että mummo Buchholzin täytyy häntä kanneksia, kunnes rauhoittuu. Minä huomautin tohtorille, ett'ei meidän suvussamme koskaan ollut semmoista, joten tuo virhe epäilemättä oli kotoisin hänen suvustansa. Hän sanoi: "Rakas anoppi, ulkonaistahan se vain on."
Iltasilla tuli Kaarle tai eno Fritz minua noutamaan ja samalla kysymään, miten voitiin. Torstaina ei tohtori minun kummastuksekseni mennytkään ulos. Koko päivän häneltä kuitenkin näkyi puuttuvan jotakin, ja mikäli ilta lähestyi, sitä selvemmin voitiin huomata, miten suuresti hän kaipasi tavallista skaatti-peliänsä.
Eno Fritzille minä olin luvannut jotakin, joka vielä oli täyttämättä. Vaikka koetukset ja Karlsbadin matka olivat minua estäneet käymästä Lingenissä, olin minä kuitenkin ryhtynyt valmistaviin toimiin. Kotiin palatessa tohtorista kysyin minä: "Fritz, vieläkö sinulla on entinen aikomuksesi lujana?" — "Suurempi halu minulla on naimaan kuin milloinkaan." — "Hyvä, saammepahan nähdä, mitä on tapahtuva."