Ja kohta tapahtuikin. Lingeniläinen mummo tahtoi tulla Eriikan kanssa Berliiniin tarkastelemaan, voisiko tähän synnin pesään astua, heti joutumatta paholaisen käsiin. — "Vilhelmiina, mitenkä sinä olet sen saanut aikaan?" kysyi eno Fritz. — "Saarnakirjeellä", vastasin minä. "Sinä sanoit mummon pitävän rahasta ja minä kirjoitin, miten paljon sinä vuodessa kokoat, niin ett'ei hänen tarvitse kukkaroansa keventää. Mitä Eriikan sielun autuuteen koskee, niin ilmoitin minä meidän suvussamme olevan lähes 400-vuotisen provastin, joka toivottavasti on hänelle riittävä takaus. Se naula veti." - Eno Fritz otti minut kiinni ja tanssitti minua, sanoen: "Vilhelmiina, oletpa sinä kelpo mummo!" kunnes minä aivan hengästyin.
Mummo olisi tahtonut asua Krausessa, mutta minusta oli parempi ottaa hänet meille, ja hyvä se olikin, sillä kovin sitkeäksi me hänet huomasimme. — Suoraa päätä hän ei voinut antaa suostumustansa, koska näön mukaan päättäminen on synnillistä, sanoi hän. Nuuskittuaan läpi kaikki eno Fritzin kirjat myönsi hän myöhemmin ehkä voivan asiasta tulla jotakin. Olipa hyvä, ett'ei hän sattunut kuulemaan, miten eno Fritz sitä nauroi.
Minä häntä puolestani lakkaamatta ahdistelinkin niin, ett'ei hänellä viimein ollut enää mitään päteviä syitä. Siihen hän kuitenkin lopuksi turvautui, että Berliini on liian jumalaton. "Katselkaahan toki ensin vähän, ennenkuin näön mukaan päätätte", sanoin minä. — "Sanomista minä kyllä näen, miten täällä eletään." — "Se on lorua." — "Ohoh;" sanoi hän.
Minä jätin tohtorissa olon Bettin huoleksi ja läksin itse juoksentelemaan, sillä pitihän näytellä mummolle Berliiniä. Eno Fritz tilasi heti vaunut Beskowista, ja sitte ajeltiin milloin minnekin. — "On täällä kaiketi joka päivä metsästäjäin juhlia Berliinissä?" kysyi hän. — "Eipä niinkään", vastasin minä, "nämä ihmiset, joita on niin paljo kaduilla, kuljeksivat asioillaan, levätään lauantai- ja aattoiltoina ja ollaan huvituksissa sunnuntai-iltoina." — Kaikki hänen piti saaman nähdä, mitä suinkin nähtävää oli; hän oli kuin vuosikausia levännyt, tehdäkseen nyt kävelymatkoja Berliinissä. Ja minä aina mukana.
Voittopylvään päähänkin tahtoi hän kiivetä, mutta jätti sikseen, kun minä sanoin sitä sopimattomaksi vanhanpuolisille naisille. Ja sitä ruokahalua, joka hänellä oli! sulamattomimmatkin tavarat menivät mukiin; hän vätysteli niin kauan, kunnes sai kaikki hienoksi. Tuo joka paikkaan pyrkiminen oli meille aika kiusa, kun meillä kuitenkin oli tarkoituksena naimispuuha eikä näkeminen. Kun hän pyrki Egyptin museoon, sanoi eno Fritz sen olevan suljettuna, koska muka muumioita paraillaan vuorattiin; niin me toki siitä pääsimme.
Tosin näkyi Berliini häntä päivä päivältä yhä enemmin miellyttävän, vaan itsepäisyys ei ruvennut sittekään poistumaan. Jo hän määräsi lähtöpäivänkin, emmekä me olleet vielä ehtineet vähäistäkään pitemmälle. Vaan vähänpä hän tunsi eno Fritziä.
Viimeisen edellisenä iltapäivänä ajoimme Potsdamiin. Ilma oli helteinen ja kuuma ja vesien päällä oli keveää välkkyvää utua, ja juuri vähää ennen kuin saavuimme Babelsbergin palatsilinnan luo, jyrisi ukkonen ja tulet välkkyivät taivaalla, joka yht'äkkiä synkkeni pimeäksi. Tuuli nousi suhisemaan puiden latvoissa. "Tulee kova ukonilma", sanoi portinvartija ja päästi meidät palatsin suojaan. Ja totta hän ennustikin, sillä kohta kuului jyrähdys ja näkyi tuli yht'aikaa ja vettä alkoi sataa rankkaamalla. Oli yö keskellä päivää ja yön mukana oli meille kaikille tullut pelko, varsinkin mummolle. Hän pisti sormet korviinsa, ett'ei kuulisi kovia jyräyksiä, ja ummisti silmänsä, ollakseen näkemättä hirvittäviä ukontulia; sentähden hän ei myöskään nähnyt, mitenkä holvin pohjapuolella kalpea, pelkäävä tyttönen tunkeutui turvaa etsien hyvin lähelle pelotonta miestä, joka häntä lujalla käsivarrellaan tuki. Ja kun välähtävä tuli valasi taivaan ja maan, näin minä onnellista hymyä miehen kasvoilla. Ne olivat eno Fritz ja Eriikka.
Myrskyn tauottua katselimme vartian johdolla Babelsbergia. Me pääsimme keisarin työ- ja makuuhuoneesen. Sametti, silkki ja kultaiset korut eivät ole täällä vallalla. Kapea sotilassänky on keisarilla öillä leposijana, mutta korkeuden ja ylhäisyyden enkeli tuntuu pitävän siipensä levitettynä sen päällä, niin että mieli kääntyy kunnioitukseen.
Tällä välin oli taivas kirkastunut. Myrskyä seurasi iloinen päiväpaiste, niinkuin rauha seuraa sotaa; metsä, vedet ja kedot olivat koko komeudessaan silmäimme edessä.
Meidän täytyi kävellä etemmäksi. Me astuimme marmoripalatsin puiston ohitse, jossa keisarillisia lapsia oli leikittelemässä.