Bergfeldtin rouva on ryhtynyt huoneiden vuokraamiseen, mutta huonosti hänelle tähän asti ovat ylöspitohyyryläiset sattuneet. Ensimäinen karkasi tavaroineen, jättäen viime kuukauden maksamatta sekä muut pikku maksut ja kokonaisen taalerin, jonka oli saanut lainaksi. Tämän toisen, joka hänellä nyt on, pelkää hän tekevän samoin ja on sentähden pistänyt avaimen reiästä nauhan ja sitonut toisen pään hyyryläisherransa arkkuun. Yöksi sitoo hän toisen pään kalvosimeensa, josta sitte heti herää, jos herra lähtee viemään pois arkkuansa. Lokakuussa muuttavat he Doroteankadulle yliopiston seutuun, jossa paremmin saa huoneet vuokratuksi, koska siellä asuu ylioppilaita, joiden oppivaisiin sydämmiin professorit upottavat tieteen siemenet, joita sitte pitää aamuin ja illoin kastella oluella, että ne rupeaisivat itämään. Minä jo aioin esittää hänelle asukkaaksi herra Kleinesiä, mutta oikeaan aikaan vielä johtui mieleeni, ett'eivät he oikein sovikaan yhteen. Herra Kleines voi hyvin entisellään.
Kun Krauset ovat sukua Eriikalle, niin eihän tietysti voi estää heitä pääsemästä lähemmäksi meitä, mutta kyllä minä rajapylvään lyön, josta ohitse he eivät saa tulla.
Edvard näkyy parantuvan siitä asti, kun joutui pois koulusta ja kuolleita kieliä lukemista. Eihän se lukeminen sovellukaan jokaiselle, vaikka sen moni huomaa vasta sitte, kun jo ovat puoli tiessä, jolloin ei enää käy päinsä alkaa muuta tointa alusta, kun ovat joko jo liian suuret taikka laiskuuteen tottuneet. Sitte he eleskelevät niinkuin herra Weigelt, olematta niin mikään.
Jos Edvard tahtoo ruveta merimieheksi, niin on se ainakin järjellisempää, kuin joutua riitaan itsensä ja koko maailman kanssa sentähden, että viran hoito on vastenmielistä, johon on päästy ainoastaan pakosta lukemalla.
Eno Fritz on varustanut asuntoansa sen verran, kuin aluksi on tarpeen. Paljo siitä vielä puuttui, kun hän minut pyysi katsomaan sitä, vaan hän sanoi juuri siitä iloitsevansa, että saa sitte nuoren rouvansa kanssa hankkia lisää. Sen minä myönsin oikeaksi, sillä niinhän myöskin Kaarle ja minä alussa teimme.
Sen mukaan hankimme me häälahjamme, ei mitään uushopeita eikä väärennyksiä, vaan kaikki puhdasta tavaraa. Tohtori on kouraltanut kukkaroansa ja lähettänyt hyvän seinäkellon, Betti ompeli sohvatyynyn, ja lauluyhdistys, tuntien Fritzin tarpeet, lähetti hänen lähtönsä edellisenä iltana punssimaljan ja kaksi tusinaa laseja, tusinan käytettäväksi ja toisen varalle. Minä annoin hänelle vielä suuren tötterön makeisia Eriikan nuoremmille sisaruksille. — "Fritz", sanoin minä, "kirjoitahan hyvin pian, miten kaikki käy." — "Jos vain ehdin ja pääsen sieltä hengissä." — "Ole nyt kohtelias mummolle."
Juna läksi vierimään. Minä aion vielä huutaa: "Aja nyt suoraa päätä onnelaan, kunnon poika!" vaan hän oli jo kappaleen matkan päässä.
Eno Fritz oli siis häämatkalla, ja kun me emme tahtoneet jättää hänen häitänsä viettämättä, ehdotin minä, että käyttäisimme hyväksemme kaunista ilmaa ja läksisimme huvimatkalle… "Mitäpä", sanoin minä Bettille, "jos kerran häiritsisimme rauhallista Tegeliä." — "Tegeliäkö?" sanoi hän omituisesti. "Tehkäämme niin, jos sinä haluat."
Vai en minä sitä halunnut, jo ammoin olimme Kaarle ja minä tehneet suunnitelman, joka nyt oli pantava toimeen. Se aie oli minun keksimäni ja Kaarle piti huolta, että se toteutui minuutilleen.
Oli iltapuoli päivää. Me olimme asettuneet metsään, josta voimme nähdä järvelle, ja kun jo ammoin olin päättänyt pitää siellä pienet kemut, oli tietysti mukana kori täynnä kaikellaista hyvää. Betti oli jotenkin vaiti; hän lienee ajatellut, miten hän tässä samassa paikassa oli kerran iloinnut.