"Ei siitä asti, kun Grunert-mummo meni matkoihinsa", vastasi Kaarle.
"Siis ei kaivamista. Riehkiikö kipu oikealta vasemmalle vai vasemmalta oikealle?"
"Paikoillaan se on ja lujasti!"
"Ahah, sitte siihen sopisi hyvin Pulsatilla. Paksu poski osoittaa ilmanvetoa. Käytetään vuorotellen Aconittia ja Pulsatillaa."
"Antakaa anteeksi, poski on paisuksissa sinappiviinasta."
"Sitte pitää ensin ottaa kamferttia, ajamaan sinappimyrkkyä pois ruumiista", vastasi herra Krause.
Nyt avasi hän kotiapteekkinsa ja antoi minun mieheni niellä kolme pientä valkoista palleroa. Sitte kaatoi hän muutaman pisaran jotakin nestettä veteen ja käski Kaarlen ottamaan sitä suun täyden joka tunti. Ensin kyllä tuska oli kiihtyvä, se on luonnon mukainen ensi pahennus, koska lääkkeen henki ja taudin henki taistelevat. Mutta sitte oli kipu kuin ihmeen kautta kerrassaan katoava. Muuten hän kielsi Kaarlea nauttimasta tupakkaa, teetä, kahvia, kaikkea hapanta, maustimia ja varsinkin kamomilla-teetä, josta vuosikautinen kuihtumus oli seuraava. Ja niin hän meni.
Mieheni otti ihan kellon mukaan, mutta tuskat kiihtyivät yhä hirmuisemmiksi. "No, hyvä", sanoin minä, "se on se ensi pahennus, molemmat henget taistelevat tarpeekseen, kohta siitä nyt tulee helpotus!" Kaarle ähki ja oihki, että oikein säälitti. — Hän astui huimasti pitkin lattiaa edestakaisin. — Sitte hän taas kävi istumaan. — Ja kohta viskautui pitkälleen ja sulloi päätänsä sohvan nurkkaan.
"Ei sitä enää jaksa kestää!" parkui hän.
"Olehan toki rauhassa, rakas Kaarle! Kuulithan sinä, että ensin pitää tulla pahemmaksi, ennenkuin tuska pois lähtee. Nyt vielä vain yksi ryyppy lääkettä, jota herra Krause seoitteli, ja anna sen oikein taistella hampaissasi!"