"Sen olemme hukanneet", sanoi eno Fritz.
Nuorukainen oli pahoillaan, mutta herrasväki oli vaunuissaan polttanut sikaareja jotka eivät hajunneet Regialta. Sitä olivat konduktööri, junan-johdattaja ja aseman-inspehtori valmiit todistamaan.
"Nuo helkkarin engelsmannit!" huudahdin minä.
Nyt piti ruveta tutkimaan. Mutta menipä se minun mielestäni jo liikanaisiin.
"Jaa", sanoin minä, "saattakaa vaan toimeen vastuksia meille; mutta huomenna minä kirjoitan Bismarckille, ja kyllä hän — —"
Tuskin tapasi nuorukaisen korvaa tuo sana Bismarck, niin jopa hän muuttui sangen kunnioittavaiseksi ja kysyi, olimmeko tedeschi?
" Prussiani ", sanoi eno Fritz.
"Kaupungista Berlino ", lisäsin minä.
Nuorukainen puhui pari sanaa, kumarsi ja meni matkoihinsa. Me kiipesimme hotellin yhteis-vaunuihin ja ajoimme pois mekin.
"Näet, Kalle", sanoin pöyhkeillen, "Bismarckia he pelkäävät. Huomasitko kuinka hän hämmästyi heti kun sen nimen mainitsin?"