"Toivoisinpa oman-tuntomme olleen puhtaamman tässä asiassa", sopisi Kalle.
Mutta min'en tiedä, mikä on suurempi synti: polttaa italialaisia Regie-sikaareja vaiko salaa viedä kanssaan hyvän, sisääntuodun Berliniläis-havannan? Siitä ottakoot papit selvän; sanotaanhan niiden monesti ymmärtävän paremmin tupakkaa kuin noita vanhoja perustus-kirjoja.
Me kulimme hirveän kapeita katuja tornin-korkuisien huoneiden keskellä. Meidän hotelli oli sekin jonkunlainen leveä torni, sillä vasta kolmannessa kerrassa oli parterri, pieni kurjallinen ala.
Lapset olivat kirjoittaneet. He olivat terveet ja virkeinä. Ilma oli kylmää Berlinissä, ja uutta ei ollut tapahtunut mitään. Lopuksi kertoivat he, Bergfeldtskan käyneen heillä ja sanoneen, että kaikki naapurit ihmettelivät mitä minulla oli Italiassa tekemistä, enhän minä ollut likimainkaan kylliksi sivistynyt sinne mennäkseni. Siihen he olivat vastanneet, että naapurien pitäisi ennen hoitaman omia asioitansa kuin sekaantuman toisten toimiin ja tekemisiin, ja nyt kysyivät he, josko olivat olleet kylliksi epäkohteliaat.
Minä annoin kirjeen Kallelleni sanoen:
"Niinpian kuin kotiin tulemme, pyydän hänet oikeuteen; tuo kateellinen akka siellä käy ja koettelee panetella minua lasten edessä. Se on säätyvihaa ja sukuvainoa, siit'on vankeutta vähintäkin!"
Kalleni koetti lepyttää minua ja pyysi minua olemaan, tyynellä mielin ainakin päivällispöydässä.
"Olen niin tyyni kuin taidan, Kalle, mutta oletkos sinä tyyni, jos joku sylkee sinun soppaasi? Ensin englantilaiset ja sitten Bergfeldtska! Iloinen alku Genuassa!"
Ruoassa oli eriskummainen maku, mutta min'en tiennyt, oliko mieleni vai ruoan valmistaminen syynä siihen, että joka ruokalaji maistui samallaiselta. Kalleni veti suunsa irviin ja eno Fritz pureskeli hyvin hitaasti.
"Tää on oikeata italialaista ruoanlaitosta", selitti herra Spannbein.