Kalleni oli ihka uudessa valkoisessa puvussaan erinomaisen uljaan näköinen, ja minä sovelluin hänen seuraansa oivallisesti haaleassa kesäleningissäni, mustassa pitsisaalissani ja punasinertävissä hansikkaissani; eno Fritz sitävastoin harmaanviheriäisessä matka-asussa, kädessä sininen, pumpulinen sateenvarjo, näytti vaan visu-tarpeiselta matkailijalta. Kansa kaduilla seisahtui ja katsoi meihin ihmeissään, niin että tuo eno Fritzin vaatetus minua oikein suututti.
Mutta suuttumaan ei joutanut kauaksi, sillä kaikkialla oli katsomista ja tarkastamista. Kulta- ja kalliskivi-kaupat Corsolla, suuret valokuvat, vaunuja, ihmisiä — kaikki hämmästystä herättävää. Ja nyt ajaa kuskari hiljemmin ja sanoo: "il campidoglio", osottaen jotenni korkealla olevaan rakennukseen. Se on Capitolium, jonka sanotaan ennenmuinoin hanhien pelastaneen; siitä ovat sitten muinaistutkijat tulleet siihen varmaan päätelmään, että vanhat romalaisetkin keittivät mustaa-rokkaa, mutta josko sitä laittelivat omenoilla ja veskunoilla seassa, niinkuin me, siitäpähän aikanansa otetaan selvä, toivon minä. Sitten sanoo ajuri: "il foro", ja osottaa paikkaan, jossa on temppelien ja muitten rakennusten jäännöksiä ja jota sivistyneet ihmiset sanovat forumiksi. Ja nyt pidämme Colosseumin edessä, ja sinne menemme sisään.
Kyllähän Veronan arena on koko lavea laatikko, mutta mitäs se on Colosseumiin verrattuna? Tää oli mailman suurin teatteri, siihen mahtui 87,000 katselijaa, ja 90 ovea oli tässä neljän kerroksen korkuisessa rakennuksessa. Nyt on kolmas osa vaan jättiläisrakennuksesta jälellä, muut kaksi kolmannesta ovat jalot romalaiset keskiaikana tahi niillä vaiheilla käyttäneet kirkkoin ja palatseinsa rakennuksiin, ja mistäpä ne mukavammin olisivat saaneet valmiiksi tikatuita kiviharkkoja kuin Colosseumista. Kalkkiakin muuraustyöhönsä tiesivät helposti hankkia siten, että murtivat marmorivuolut seinistä ja polttivat kuvapatsaat, sekä sotkivat kalkkia vedestä ja niiden tuhasta. Kolme semmoista kalkkihautaa on löydetty forumissa, jossa useimmat muinaisteokset ovat olleet pystytettyinä; ne menivät niin helposti muruiksi ja niistä sai parasta kalkkisekoa, kun olivat mitä hienointa marmoria ja mainion sirotekoisia.
Ensimäisiä näytäntöjä Colosseumissa kesti sata päivää ja niissä tapettiin 5,000 petoa. [Tästä tiedosta kuin myös monesta muustakin selityksestä antikin alalla, tulee, minun kiittää tohtori Karl Theodor Gedertziä, joka on mahdottoman tavastunut näissä asioissa. Kun kysyn "Tohtori, missä se on kirjoitettuna?" niin hän sanoo: Pliniossa sivusta 911 taikka Tacitossa taikka Juvenalissa, ja se on aina oikein osattu. Pyydän saada lausua syvimmät kiitokseni tälle meidän perheen ystävälle. Wilhelmina Buchholz.] Vielä nytkin voipi nähdä petojen häkit, vesijohdot meritappeluja varten, ja suunnattoman suuren kellarirakennuksen, jossa oli koneistoja, vaatetushuoneita sekä syötävien gladiatorien ja orjien odotushuoneita. Voi, mahtoipa olla komeata tää kaikki, silloin kun vielä hyvin menivät asiat! Viisituhatta villiä petoa! Se oli toista kuin tuo eläimistö minkä minä mennä vuonna nä'in Berlinissä!
Colosseumin pihalla oli Neron aikana tekojärvi ja tämä taas sen uhkean puutarhan sisällä, jonka hän oli teettänyt kultaisen kartanonsa ympärille. Kun ei ollut tarpeeksi tilaa tätä varten, anasti hän ison osan Romaa murhapolton kautta. Se oli hänen mielestä helpoin ja halvin neuvo, koska silloin ei kukaan yksityinen voinut voittaa kartanollansa, joka oli juuri sillä kohdalla missä uusi katu tuli avattavaksi.
Minä olen Nerosta paljonni tuumaillut ja lukenut, sillä hän on luonne ja voisi sangen hyvin soveltua sankariksi historiallisessa romaanissa, jos ei hän olisi liika törkeä naisen kynän kuvailtavaksi. Se työ lienee siis jätettävä Ebersille, Ecksteinille tahi Dahnille, vaikka minäkin mielelläni pistäisin voitot siitä taskuuni.
Minun ajatukseni Nerosta eroavat monessa kohdin muitten mielipiteistä, esim. Mommsenin; naisen päätelmät, näette sen, ovat useastikin tarkemmat kuin miesten, joilta tyyten puuttuu kodin tuntoa, niinpiankuin työssä ovat mailman-historian kanssa.
Nerosta ei ollut paljo mihinkään, siit'ei epäilemistäkään. Nuo alinomaiset näytelmätkin jo ovat moitittavat minun luulleni, sillä seuranäytelmistä syntyy usein ikäviä tapahtumia, ja voipi olla iloinen, jos niistä vihdoin-viimein saadaan aikaan edes jotakuinni hyväksyttävä naimiskauppa.
Nuorukaisella tavallisesti on hyviä luonnonlahjoja vaan ei omaisuutta vähääkään, neitosella taas on rahoja vaan ei luonnon-lahjoja minkään-arvoisia, vaikka kohta hän näyttelee pääosissa. He ovat aina yhdessä losoksilla, he katselevat toisiinsa, he pitävät kiini toisistansa, he syleilevät ja suutelevat soinen toistansa, ja sanovat vielä sitten, että niin on heidän osansa. Mutta minä sanon: "Seuranäytelmien kautta on jo moni turmeltunut, ja kukas sen tietää, josko ei tuo alinomainen näytelmäin-peluu tuonut vahingollista vaikutusta Neronkin luonteesen?"
Ja millainen oli Neron vaimo? kysymme vielä, käännellessämme lehdet entuuden kirjassa, sillä sehän on tietty asia, että huono vaimo voi pilata paraankin miehen, kun taas hyvä vaimo helpostikin voi huonotapaisen miehen saada hyveitten tielle taas. Neron ensimäinen vaino, Octavia, sanotaan olleen siihen aikaan nähden jotenni siivon, mutta hänen vikansa oli, ett'ei hän tiennyt miten Neroa oikein oli piteleminen. Seuraus siitä oli se, että Nero eli lopen kauheasti, monesti hän ei tullut kotiin ei päivällä eikä yöllä, ja sitten hän oppi tuntemaan erään Poppea Sabinan, jonka hän naikin, mestautettuansa Octavian. Tämä Sabina, hän nyt oli mitä sopimattomin vaimo semmoiselle kuin Nero. Johan hänen vaatetuksistaankin miehensä olisi voinut hävitä! Muulit, jotka vetivät häntä, kengitettiin kultakenkiin, ja joka päivä kannettiin hänen kylpytiinuunsa viiden sadan muulintamman maidot. Se oli ihon hienoudeksi muka. Mutta tuommoinen kun oli rouva, niin täytyihän Neron joutua harhateille, sillä se joka maidossa kylpee, mitä semmoinen sitten tahtoo kahviinsa? Sulatettuja helmiä kai, kuin Kleopatra — ja tälläkin lopullisesti ei ollut muuta neuvoa kuin että omilla rinnoillaan imettää käärmeitä, niinkuin niin usein näkee vanhain mestarein tauluissa.