Mieheni sanoi tätä pätkää hyvin kauniiksi, vaan että runoelmat häntä vähän väsyttivät, ja antautui siis taasen unen valtaan. Eno Fritz taas sanoi aamulla, että värsy oli kauhea. Kuka nyt on oikeassa, ja ketä pitää totella? Vähäksi aikaa ainakin on minulta poistettu tuo runoilemisenhalu; sittenpä tulevat kevätvaatetukset, kesällä kylpyreissu ja syksyllä taas hilloin-keittämisiä y.m., eikä silloin ole aikaa. Mutta onkos värsy todellakin kauhea? [Jos rouva Buchholz aikoo jatkaa runoelemistaan, niin on parasta että hän astuu johonkin kirjalliseen seuraan keskinäistä kiittelemistä varten. Runoudessa on kilpailu kova. Toim. muist.]
Neapeliin ei tullut vielä lähdettyä, sillä Kalleni täytyi levätä tarpeeksensa. Kuinka enkös ollut onnellinen siitä että ne sikaarit, jotka henkeni kaupoilla pelastin, maittoivat hänelle, sillä noita pitkiä Cavouria, joita Italiassa poltellaan, ei hän pistänyt suuhunsa sitten kun kerran koetti niitä. Silloin ei käynyt hänen paremmin kuin Italialaisten itsensäkään, jotka, missä niitä vaan näkee kävelevän tahi seisovan, syleksivät kuin laama-eläimet. Niin kauan kuin hän poltti ja ison aikaa jälestäpäinkin, oli siis Kallenikin aivan laamana.
Otimme nyt lujat matkavaatteemme ylle, ja läksimme aamiaisella oltuamme taas huviajelulle Romaan.
Kosk'ei nyt enää käynyt meidän pöyhkeileminen korkeimmassa somuudessamme, se kun yhdessä liossa yhäti riippuu kotona hotellissa, niin emme nostaneet minkäänlaista huomiota. Parempi se olikin sillä, niinkuin sitten kuulin, Italialaiset pitävät niitä, jotka ovat nyppyvaatteesen ja nankkiniin puetut, tyyten parantamattomina. Itse he tarkasti karttavat vilustumista, etenkin niissä seuduissa, joissa kuumetauti vaanii, ja joihin valitettavasti Romakin kuuluu, jos kohta jotkut korttelit ovat terveellisiäkin.
Romalainen pyrkii pois kotiin kun päivä laskee, ja oleilee kotona muutaman tunnin auringon laskettua, sillä sillävälin kuumehöyryt nousevat lämminneestä maasta ja leviävät viilistyneesen yö-ilmaan. Mutta sitten hän taas lähtee liikkeelle, käy tuttavia tervehtimässä taikka menee kahvilaan taikka siekailee Colonna-torilla tai Corsolla ja käyttäikse laaman tavalla noiden väkevien sikaarien takia.
Mitä hyötyä nyt on omistajilla noista kallis-arvoisista huviloistaan? Borghesen huvila esim. on keskellä komeata puistoa, joka on aivan sennäköinen kuin olisi se perustettu vanhojen vaski-piirrosten mukaan, vaikka päinvastoin vaskipiirrokset ovat sen mukaan piirretyt, ja huvilan sisällä on marmorikuvia, niin kuuluisia, ett'ei kukaan ihminen niitä pysty maksamaan; mutta kuumetaudin tähden täällä ei uskalla asua kukaan.
Ompa merkillistä, että useat kuvapatsaat, jotka opaskirjoissa ovat kahdella tähdellä varustetut, minusta näyttivät aivan niinkuin olisivat ne, samaten kuin useat ihmiset, saaneet yhden taikka useamman tähden, ilman että on tietoa siitä, mistä hyvästä heitä näin on koristeltu. Saavathan monet tähtejä syystä että ovat päässeet taluttamiseen tarpeelliseen ikään, ja siis aattelin, että monet antiikeistakin ovat tähtensä saaneet sentähden kun ovat niin vanhat. Kun ei ollut saapuvilla professori Quenglhuberia eikä herra Spannbeiniä, minulle selittämässä, mintähden ruma monesti on kaunis ja kaunis monesti ruma, niin täytyi minun omin päin tutustua kuvapatsaisiin ja itse haalia kokoon mitä maksoi vaivan heitä tietää.
Mieltäni kiinnitti villa Borghesessa eräs pronssinen poika, koska se oli spartalainen olevinaan. Nuo Spartalaiset olivat eriskummaista kansaa, jossa kaikki tarkoitti ruumiin-voimia vaan; me sitävastoin pidämme paremmin yhdenvuoden-vapaaehtolais-tutkinnosta, paljosta opista, heikosta rinnasta ja likinäköisyydestä. Kun tuommoinen spartalaisen pojan jalka aamupäivän kilpa-juoksussa sattui katkeemaan — sillä sporttimies oli jok' ainoa Spartalainen jo luontoansa — ja haavalääkäri väänti sitä sijoilleen taas niin että luut narskuivat, niin poika lauloi vaan täyttä kurkkua: "Hei lai la, hei hoi vaan." Jälestä puolenpäivän jo juoksi hän kilpaa taas, ja jos ei hän ensimäistä palkintoa saanut, saattoi tapahtua että sydämensä seisahtui surusta ja häpeästä ja poika, perille päästyänsä, putosi kuolleena maahan. Siitä syystä oli minusta tää kuvapatsas niin erittäin mainittava, vaikk'ei sille ole katsottu hyväksi antaa tähteä; ja vasta vanhuuden-historian valossa nähtynä, se saakin täyden arvonsa. Ei ainoasti taide ja kauneus anna arvoa taideteokselle, sitä tekevät myös ne tarinat ja jutelmat, mitkä voidaan kertoa teoksesta, tekijästä taikka kuvan merkityksestä. Senpätähden sanotaan arvostelijoilla olevan tukalan työn kun kirjoitettavaksi tulee taideteoksesta, josta ei tiedetä minkäänlaista ryövärikaskua, ja tää puute mahtanee myös olla syynä heidän alituisiin valituksiin, ettei muka historiallisia tauluja enää maalata, sillä kun pääsevät semmoisesta kirjoittamaan, tarvitsee heidän hakea vähän historiasta vaan taikka tietosanastosta, saadaksensa semmoisia opettavaisia tietoja kuin nekin ovat jotka tässä olen esiintuonut tuosta spartalaisesta pojasta. Mutta onkohan se taiteilijain asia huojentaa arvostelijoille elämä?
Villa Borghesessa on vielä sitten kuvapatsas: Napoleonin sisar Venuksena. Kyllähän minä antiikissa suvaitsen jos jotakin, syystä että siihen aikaan ei ollut muoteja, koska nuo vanhat kreikkalaiset säästyttivät senkin vähäisen trikoomäärän, jota vailla tätä nykyä ei saa kukaan Herkules eikä Ilmatar esille astua; mutta kun nainen marmoritilassa makuusohvalla loikoilee ja tahtoo luulotella ihmisiä ett'ei hänellä ole ollut mitään yllensä ottaa, ja kumminkin on keisarin sisar, jota keisari vähästä hänen pyynnöstään olis' koristellut kiireestä kantapäähän pelkillä timanteilla, vaikkapa varasti ne, niin on se jo melkein hullua. Vaan se mahtanee olla sukuperäistä, sillä Napoleonilla Milanossa ei ole mitään päällänsä, eikä hänen sisarellaan Romassa sen enempätä. Kalleni oli aivan yhtä mieltä kuin minä, eno Fritz sitä vastoin sanoi meidän mielipiteitämme poroporvarillisiksi. Mutta minä olen ihan vakuutettu siitä, että jos minä, hänen täysi sisarensa, seisoisin kipsi- tahi marmori-Venuksena hyllyllä vieraskammarissamme, niin hän olisi ensimäinen huutamaan hävyttömäksi tuollaista taideteollisuutta.
Muista kuvapatsaista en mitään sano, syystä että vasta tuomiopäivänä pääsisin kertomukseni loppuun jos lähtisin lavertelemaan kaikista kuvista, joita näkee täällä sekä itse kaupungissa että huviloissa. Kaikkialla toriloilla havaitsee, millä oivallisella tavalla ennen-aikaan Romassa tiedettiin käyttää kuvanveistäjäin taidetta, kaupungin kaunistamiseksi mahdollisuutta myöten.