"Katsotaan", vastasi eno Fritz ja luki sitten: "Pietarinkirkon ulkomuoto on moitteelle alttiiksi annettava, sisusta sitävastoin vaikuttaa voimallisesti mieleen, vaikka se on niin ylellisesti täytetty sekasortoisilla, mutuilla koristuksilla. Siinä kaikki."
"Vai niin hän sanoo? Muatuita koristuksia? Katsoppas mokomaa! — Kun marmoriseinät ovat niin kauniita, ett'en kauniimpia minä voi aatella, ja kuvat suunnattomassa suuruudessaan kuitenkin ovat ihan paraan kokoisia ja sangen ihania, komeroistaan kun katselevat, niin tää kaikki on muatuita koristuksia. Tahtoisinpa nähdä millaisia oikeat koristukset ovat, koska nämät ovat vääriä."
"Se on todellakin vahinko", sanoi eno Fritz, "että niin useat vanhat mestarit, maalarit, kuvanveistäjät ja arkkitehdit, niin vallan vähän ovat voineet tehdä herrain taidetuomarien mieliksi. Jos olisivat aavistaneet, joutuvansa kerran haukutuiksi matka-käsikirjoissa, niin kaiketi olisivat joko vaivanneet itseänsä vielä enemmän tahi —."
"Tahi?"
"Käyttäinneet mielin kielin sen-aikaisia arvostelijoita kohtaan, pyrkineet heidän ystävyyteensä ja ennen kaikkea uskoneet yhtä lujasti ja vakaasti kritikin kaikkivaltaisuutta kuin yleisön tyhmyyttä. Silloin olisi etevämpien käynyt paremmin, eikä keskinkertaisten niin hyvin".
"Minä toivon, ett'et minua lue tuohon tyhmään yleisöön?"
"Minä puhun vertauskuvallisesti vaan, Wilhelmina, sillä minä puhuu antiikin ajoista; meidän vuosisadalla semmoista tietysti ei tule kysymykseenkään. Nythän vallitsee sula oikeus, kadehtimattomuus, puoltamattomuus, tieto, ymmärtäväisyys ja hyvä päättämystaito, eikä mikään pahuus, kaupan-alaisuus eikä kavaluus. Jokainen on niin sivistynyt että hän kyllä tietää, tyhmyyden olevan lahjan jota ei saa väärinkäyttää!"
"Se on oikein. Ja tulevat sukupolvet vielä selittävät tätä meidän ideaalista, ihmisellistä aikakautta ansion mukaan."
"No mitenkäs muuten", vastasi eno Fritz.
Mitä minä olin luullut kultaiseksi seppeleeksi, oli, likeltä katsellessani, monilukuisia lamppuja, jotka, kultaisten haarain kantamina, palavat apostoli Pietarin muistoksi. Hänen hautansa on tään tabernakelin alla; ylähällä kohoaa kirkon kupulaki; kun siihen katsoo, ei voi ymmärtää, sen olevan niin mahdottoman korkean.