Täällä nä'in myös pronssi-kuvapatsaan: pyhä Pietari avaiminensa; kuvan isosta varpaasta ovat hurskaat jo suudelleet puolet pois. Tämä apostolinkuva on noiden suurien urkujen alla, jotka ovat pienten pyöräin päällä ja siis helposti saadaan kulkemaan minnekä milloinkin jumalanpalveluksessa soittoa tarvitaan.
Pietarinkirkko on kaikin puolin ihmeellinen. Ylhäällä kirkon katolla asuu koko siirtokunta työväkeä ja vartijoita. Heillä on siinä ryytimaita, vuohia ja muita eläviä, — oma mailinansa, johon hyvin tyytyvät. Taivas ylähällä ja kaikkein kirkkoin kirkko alla; ei voi siinä kohdata heitä mikään paha. Kupulaki on niin suuri, että se aina kaataa varjon; ja miel' istua viileämmässä, täytyy tuolinensa väistyä väistymistään kupoolin ympäritse. Kupoolin nuppiin sopii kuusitoista henkeä tahi kymmenen à kaksitoista, jos ovat lihavia.
Ennenkuin jätimme P. Pietarin, katselin rippikojuja, joita on kaikkia kansoja ja kieliä varten, ja jotka siinä ovat aivan kuin tullipaviljonkeja tiellä ijankaikkisuuteen. Lelettäviä lapsukaisia varten vaan ei ollut niitä. Keskiportin tienoissa näytti eno Fritz meille siltaan kiinnetyn kivikutoman, jonka päällä Saksan keisarit ennen aikaan kruunattiin.
"Nyt on loppu noiden kruunausten", sanoi Kalleni. "Hän, joka on tehnyt maansa keisarin-valtakunnaksi, hänen on kruunu samassa. Siihen ei tarvita kolmatta."
Minä olisin paljon antanut, jos nyt olisimme päässeet oikein makuisalle aamiaiselle jossakin Berlinin paremmassa ravintolassa, mutta meidän täytyi kuin täytyikin tyytyä tuohon pahaan italialaiseen ruokaan. Eno Fritz kestitsi meitä Asti spumante-viinillä, jota sanovat kototekoiseksi samppanjaksi. Kahdesta markasta pullo ei muuta voi tahtoa, ei edes jäätä jähdykkeeksi, jota siis ei saatukaan.
Suurissa hotelleissa on jotenkin hyviä ruokia, vaan koska kohtuulliset amerikkalaiset eivät juo ruokapöydässä, vaan päihdyttävät itsensä huoneissansa, niin täytyy nälkäisen saksalaisen kantaa noita korkeita table-d'hôte-hintoja. Sittemmin söimme useinkin Corodottissa ja Morteossa, ja olimme hyvin tyytyväisiä. Morteossa corsolla on wieniläistä oluttakin: pieniä kuppia kuin lintusille, kaikki kallista, mutta viileä ja hyvä olla.
Niinkuin luvattu oli, menimme noutamaan Kliebischin herrasväkeä, ja sitten kuuntelimme kaikki miserereä. Sali oli täpötäynnä englantilaisia, paraasta päästä naisväkeä suruvaatteissa. He mulkoilivat silmiänsä kadehdittavassa hartaudessa; mutta minusta se oikein kävi kamalalle, sillä kuului aivan kuin neljällä vierettäin olevalla pihalla olis' seisonut laulukunta kussakin ja nää samalla aikaa olisivat lähteneet vetämään eri nuottiansa kukin. Oli siinä ihmisiä taikka kissoja, se on yhtäkaikki. Ensimäisten kymmenen minuutin kuluttua sanoi eno Fritz sieraintensa vuotavan, ja puikki tiehensä. Mutta englantilaiset! Heidän ihastuksensa yltyi yhä.
Rouva Kliebischinkään mielestä ei ollut miserere kaunista, ja herra Kliebisch nurisi siitä että olivat lähteneet hotellista tämmöisen kurjanpäiväisen konsertin tähden. Minäkin olisin paremmin tykännyt jostain tunnollisemmasta, kuin esim. "On kaino kukka niityllä". Rouva Kliebisch sanoi, että semmoisia lauluseuroja kuin meillä on, ei ole koko Italiassa, ja siinä hän oli oikeassa. Kun me toisinaan lähdemme huvimatkalle jonkun lauluseuran muassa, kuinkas viehättävän kauniisti eikös silloin lauleta! Aatelkaappas kuinka juhlalliselta näyttää, kun laulajat astuvat asentoon, aivan kuin olisi mestaus kysymyksessä. Johtaja jakelee äänet. Muutamat käyvät kalpeiksi, niin he pelkäävät. Sitten kajasee. Kyllä kelpaa kuunnella!
Jos ei ole lauluseuraa mukana, niin eihän tietysti sitten voi olla vaatelias; täytyy tyytyä, jos herrat saavat alkuun laulua "Riemu, säen taivahasta", vaikk'eivät laulaisikaan sitä loppuun asti. Näkeehän sentään heidän hyvän tahtonsa. Enempiä lauluja he tavallisesti eivät osaa, heillä kun ei ole mukana laulu- eikä nuottikirjoja. Senpätähden se olisi varsin soveliasta, jos mieleisimmät laulelmat olisivat hattujen sisusteelle painettuina, niin eivät herrat lauluveljet sanoista ainakaan joutuisi pulaan, sillä ei mikään niin tuskastuta naisia seurassa kuin nähdä miten siinä pinnistävät ja pinnistävät, ilman että siitä sittenkään syntyy sen valmiimpata.
Mutta ennen minä jätän kuulematta olipa mitä laulua tahansa, kuin kuultelen kerran vielä miserereä. Pää käy kipeäksi jo kun aattelen tuota miserereä.