Hän loi minuun nuhtelevan katsauksen ja sanoi ihkuen:
"Oi, jos tietäisitte kuinka minä lemmin Hinnerichiä. Mitä olisin minä ilman hänettä? Surkea pianisti, jonka täytyisi elää muitten ihmisten armoilla, ja opetustunneilla kuuden groschen'in hinnasta tunnilta. Mitäs ovat ne konsertit, mitkä me vähäarvoiset soittoniekat annamme — mitä ovat ne muuta kuin soitannollista kerjuuta? Meitä kutsutaan seuroihin soittamaan, kuta useammin sitä paremmin kai, ja siitä hyvästä sitten ostetaan meidän soittajaisiimme, kun niin pitkälle pääsemme, muutama tusina pilettejä, joita sitten jaellaan ilmaseksi köyhille sukulaisille tahi emännöitsijälle ja hänen perheellensä. Semmoisella kuulijakunnalla ei kunniaa kartu. — Entä rahavoitto? Voipi olla iloinen, jos on 10 à 12 markkaa jälellä, kun sali, kaasu, painokustannukset ja apumiesten vaivat ovat maksetut. — Te ette tunne tuota loistavata soitannollista kurjuutta. Te ette tiedä, kuinka vaikeata on meikäläisten päästä eteenpäin kun tähän aikaan ihmisillä on niin mahdottomia vaatimuksia. Voi, pianpa huomasin, ett'en minä konsanaan tulisi kuulumaan noiden valikoituin joukkoon, minä tunsin, miten haihtuivat minun uneksimani kunniat ja kuuluisuudet, miten todellisuus tuli ja kahletti minua pianoon, jossa seuraksi sain, ei taidetta, vaan puutteita ja nöyryytyksiä, joita niin kosolta kohtaa tuota silkkileningillä ja pestyillä hansikkailla koristettua köyhyyttä. Näistä kahleista vapautti minut Hinnerich, ja jos ei hän minua enää rakastaisi, niin surmaisin itseni."
"Rouva Kliebisch", sanoin minä, "puupukissa voi toisinaan olla talia enemmän kuin luullaan. Senpätähden en ole niinkään epäsuosiollinen teidän Hinnerich'iänne kohtaan, vaikk'ei hänellä juuri ole minun intohimojanikaan."
"Ah, jos oikein tuntisitte hänen!" virkahti rouva.
Minä katsoin tarpeelliseksi tämän mielenliikutuksen päälle ehdotella pikku virvoittajaa. Ensin ottivat herrat, koska juuri sattui pysähdys peliin jakamisen tähden, ja sitten antoivat pullon meille.
Kun rouva Kliebisch oli maistamaisillaan tätä oivallista virvotus-ainetta, noputti samassa joku akkunaan, ja muuan musta muoto pyysi päästä sisälle. "Rosvot!" parkaisi rouva Kliebisch ja pudotti pullon maahan. Herrat kavahtivat ylös. Mutta säikähdys oli joutavan-päiväinen, sillä tuo ryöväriksi luultu olikin kivihiili-savusta mustunut konduktööri vaan, joka ilmoitti, että kohta ollaan Neapelissa. Hän ehkä tuumi saavansa, juomarahoja, mutta tuon säikähdyksen tähden siit'ei tullut mitään.
En ole vielä ihan selville aprikoinut sitä asiaa, ovatko nuo juomarahat jotain ryöväystä säädyllisemmässä muodossa vai eikö? Kun hotelliin matkustaja majoittuu, niin tiettyhän se on, ett'ei hänen itsen sovi laasta huonetta, petata, lankata saappaita eikä tuoda kahvea ja ruokaa kyökistä. Mutta niinpian kuin hän tekee lähtöä, jopa ovat juomarahojaan pyytämässä kaikki ne ihmiset, jotka näitä välttämättömiä askareita ovat toimittaneet. Miksikä semmoista nimittäisi?
Hyvällä saksan kielellä sitä sanotaan abruzzeri'ksi. Pitääkö ostaa hotellein palvelusväen suosiota pienillä ratoilla? Onko ylipäätään minkäänlaista järkeä siinä, kun pitää tuolla turhalla mammonalla ostaa vielä kotorengin suopean hymyn? Onko se ylimyksellistä pyrkiä sisäpiian kunnioittamaksi rahalla-raskautetulla kädenlikistyksellä? Ei suinkaan — vaikka eno Fritz tässä kohdassa on toista mielipidettä kuin minä.
Hän nimittäin väittää, että matkustaja tulee paremmin passatuksi, jos tää, vieras kuin on ja muukalainen, antaa hotellin palvelijoille juomarahoja, mutta mitä varten pitää erittäin palkita palveluksia, joita hotellin tulee tarjona pitää ilman eri maksutta? Hulluuttahan se on. Ja josko tuommoinen poikaloppi mustassa hännystakissa tahi taas joku pölyrätin donna on minua kohtaan enemmän suosiollinen kuin toiselle vieraalle taikka antaa minun astua tuuman korkeammalle hänen yksiomaisessa kunnioituksessaan, niin se on minusta kaikki yhtä.
Englantilaiset ja Amerikkalaiset eivät ole tottuneet juomaraha-liikkeesen, eivätkä annakaan niitä. Ja kuitenkin, tahi ehkä juuri sentähden, heille osoitetaan enintä kohteliaisuutta, he saavat paraat huoneet, paraat paikat ruokapöydässä, ja heidän on kaikin puolin hyvä olla.