Jolla ei ole varaa ostaa maccaroonia eikä melonikappaletta, voipi pienellä vaskirahalla saada kourallisen kurpitsansydämiä, joita hän sitten pureksii ympäri-siekaillessaan. Jos hän vielä päälliseksi saapi lasin jähdytettyä tulikivivettä, semmoista kuin Santa Lucian lähteestä pulppuaa ja pahenneista munista haisee, sekä sitroonin, josta hän pusertaa nesteen vesilasiinsa, niin ei hän vaihda onneaan minkään berliniläisen pankkiirin kanssa, sillä tämän täytyy käydä Karlsbadissa, vaan sit'ei tarvitse lazzarooni.
Jolla taas ei ole rahoja penniäkään, hän noukiskelee poisviskatuita meloninkuoria ja kuiviksi puserretuita sitrooneja, leivänkannikan ehkä antaa isäntä jossakin pienessä siivottomassa ravintomajassa. Almuja annetaan aivan tottumuksesta, ja köyhä on niin nöyrä ja tyytyväinen. Hän tietää saavansa roposen, jos ei nyt niin toisenkerran.
"Minä luulen, että ihmiset ovat Neapelin suurin sulo", sanoin minä Kallelleni, "sillä itse kaupunki ei ole erittäin kaunis".
"Meidän pitää nähdä se ulkoapäin kerta", vastasi hän.
Eräänä ihanana iltapäivänä ajoimme Pompejiin. Koska eno Fritz taas oli asioimispuuhissa, lu'in minä ahkeraan opaskirjoja ja nä'in niistä, että tie sinne meni Porticin kautta.
"Porticissa syömme iltasta", sanoin, "siinä on varmaankin joku hotelli nimeltä 'Mykkä' tai 'Masaniello', joss' on orangipenkereitä, näköala lahdelle j.n.e."
Kyllähän oli. Jopa kai. Narratuiksi tulimme.
Neapelilla ei ole päätä, ei perää. Kaikki lahden rantamaa on Neapelia, ja kurja, ikävä ja likainen osa siitä on Portici. Keskellä likaa ja kärpäsiä riippuu maccarooneja kuivamassa vastapäätä katurännejä, mutta tehtaissa on sentään siivompi toiminta kuin luulinkaan, jos kohta taikinanvastekoneita joltisen välin päässä pannaan liikkeelle sen ruumiin osan avulla, minkä päällä muiden, jotka eivät ole maccarooni-leipureja, on tapa istua mietteissä. Katupölyn ja kärpästen käyntikortit voipi pestä pois noista pitkistä, jauhotaikina-putkista.
Porticissa ei ole hotellia ei "Mykkä" eikä "Masaniello" nimistä, mitä huonoimpia krouvia vaan. Vähän matkaa vielä, niin tulee Resina, sitten Torre del Greco, sitten Torre del Annunciata, mutta koko roskan yhteinen nimi on sittenkin Portici. Muuten ei näköalaa eikä muutakaan. Pölyä, huoneita ja korkeita puutarhanmuuria, joitten ylitse kukkivia puita pilkallisesti pistää latvojansa. Kaksi tuntia ajettuamme seisautti ajuri "Diomedes" hotellin edessä, ja niin olimme ennenkuin tiesimmekään Pompejissa. Ryöväriluola.
Minä nyt pistän postiin helppotajullisen kirjeen tyttärilleni.