Hyvät lapseni!
Eilen olimme Pompejissa. Se on ainoasti aika-ihmisille! Kummallisimmilla tunteilla astuin minä, sittekuin isä oli meidän sisäänpääsystä maksanut neljä liraa, pyöreportista sisään ja rappusia alas tuonne entiselle satamaportille joka nyt on kuivilla ja on Pompejin pääportti. Kun siitä olimme läpi, osotti opastaja kadunlaskuun ja siinä näimme niitä rattaanraitioita, joita vaunut vähintäkin kaksituhatta vuotta takaperin olivat sinne uurtaneet. Se koski voimallisesti mieleen. Sitten katselimme valannaisia, joitten seassa oli koirakin. Se raukka oli tukehtunut tuhkasateessa ja kaiketi ollut suuressa tuskassa. Eräs saituri, joka koetti korjata aarteitansa hävitykseltä, tukehtui hänkin. Ei pidä kovin kiintymän tuohon turhaan mammonaan, sillä silloin käy hullusti. Se oli hänelle oikein.
Sitten katselimme kaivoa, jossa vielä oli selviä merkkejä miten Pompejilaiset siitä olivat juoneet, sillä marmorisuumalo, josta vesi juoksi, on puoleksi poisjuotu samaten kuin Pietarin varvas Pietarinkirkossa on poissuudeltu. Aatelkaas, meille näytettiin lähes 2,000 vuotta vanhaa leipää, joka juuri oli paistumassa kun mujut ja tuhat hautasivat Pompejin, ja jota nyt vasta on löydetty. Se on ihan mustaksi korvehtunut, eikä tietysti enää kelpaa syötäväksi. Isis- eli Ibis-temppelissä asuu valokuvaaja. Missä ennen oli uhrialttari, siinä nyt saa istua rauta kaulassa, ja tuossa salaisessa kellarissa jossa ennenaikaan orakeli höpisi, valmistellaan nyt kohdelasit.
Englantilaiset ahkeraan otattivat kuvansa, jotta saisivat todistimia Pompejissa käynnistään. Teidän äitinne, hyvät lapset, halveksii semmoisia näytäntökeinoja; eikä niistä olis' vetää esille Bergfeldtskalle, jok'ei tiedä Ibiksestä ei niin mitään.
Suullisesti sittemmin kerron enemmän Pompejista — valikoimalla; sen voitte uskoa, että kyllä Pompejilaiset olivat aika sikoja, ja kun tää rangaistustuomio tuli heidän päällensä, niin olivat sen hyvin ansainneet. Mutta te olette liika nuoret vielä, voidaksenne sitä ymmärtää. Että sanomalehdet, jotka muuten kyllä valvovat yleistä siveyttä, siihen aikaan suvaitsivat semmoisia seinämaalauksia ja koristuksia, kuin ne ovat, mitkä vieläkin kauhistavat kunniallista vaimoa, sit'en voi ymmärtää. Paino oli luultavasti huonolla kannalla. Kentiesi eivät tohtineet toimittajat sanoa mitään, syystä kun itsekään eivät olleet enkelejä niinkuin nykyaikana, jona heillä on kaikki aivan moitteetonta, poislukien vaan heidän huonon paperinsa; totta ne itsekin vaelsivat jumalattomain teitä. Hyvät lapset, se oli parhaiksi että Pompeji tuli tuhan alle. Sillä elämällä, minun luulteni, se ei voinut kauemmin menestyä.
Teidän ei pidä luuleman Pompejia pieneksi lelukaupungiksi. Ei suinkaan. Se on melkein yhtä suuri kuin Spandau, vaikka Pompeji on erilainen näöltänsä ja tyhjä sekä sotaväestä että muistakin asujamista. Kaikki on hiljaista, kuollutta. Huoneissa ei ole kattoa eikä ovia, seinät vaan ovat jälellä, ja aurinko ja kuu valaisevat raunioita. Melkein voisi luulla, että Pompejia on ruvettu rakentamaan "gründen'ein" aikana, ja sitte, kun yritys meni päin mäntyyn jätetty sikseen ennenkuin siinä katon alle päästiin. Senpätähden on Vesteno Berlinissä monessa kohdin kokonaan Pompejin näköinen; aatella pitää sentään lisäksi lahtea, iltaruskossa hehkuvia vuoria ja tuota suitsukekosta Vesuviota. — Isä on terve kuin pähkinän sydän; hän sanoo teille sydämellisiä terveisiä, niin myös eno Fritz. Huomenna nousemme tulivuorelle. Se tulee olemaan uhallista!
Teitä hellästi rakastava äitinne.
J.L. Me olemme niin tottuneet italiankieleen jo, että oikein täytyy miettiä miten saksaksi sanotaan. Kun tulen kotiin ja käyn kauppapuotissa, niin pelättävä on että sielläkin kysyn: " Quanto costa?"
Addio! — Rivederci!
Teidän la madre.