* * * * *
Opastajamme kehoitti, saksaa solkaten, meitä menemään ruoalle Pompejin edustalla olevaan Albergo del Sole'en, sekä selvitteli meille, että Vesuviolle pääsee kahdella tavoin: funiculia eli vedinrataa myöten 25 lirasta miestä päälle, taikka Torre Annunciatan uuden kuletusyhtiön hevosilla à 7 liraa. Rata oli kai mukavampi, mutta hinta arveluttava: 75 frankia kolmelta hengeltä.
"Wilhelmina", sanoi Kalleni, "tosin minä mukavinta valitsisin, mutta jos tietäisit kuinka paljon kapsäkkimme ovat ylipainoa maksaneet."
"Kalle, älä puhukaan kapsäkeistä, ne olivat sula hulluus. Minun leninkini on ihka pilalla, ja kuka täällä pitää valkoista vaatteusta. Ei kukaan ihminen, sillä katuloilla paistuu, ja huoneissa, kirkoissa ja museoissa on niin kylmä kuin jääkellarissa, niissä taas vilustuu jos ei ole villasta päällä. Ja mintähden Italialaiset ovat hattu päässä kahvihuoneissa ja ravintoloissa? Jotta ei sisällä vilustuisi päänsä, joka ulkona on kuumennut. Tuo haalea kesävaatteus oli minun ylpeyttä vaan. Ja jos se on liiallista ylipainoa maksanut, suostun mielelläni rangaistuksekseni luopumaan mukavuuksista."
"Olet sinä toisinaan hyvin ymmärtäväinen kumminkin, Wilhelmina", naureli Kalle, lemmekkäästi taputtaen minua selkään. "Paitsi sitä se on paljon enemmän oikein italialaista nousta Vesuviolle selkähevosella kuin vetimellä. Tuommoinen uusimuotinen laitos soveltuu vanhalle Vesuviolle niinkuin suola hätärään."
Me saimme kelpo päivällisen Sole'n rehellisen isännän luona, ja päiväkirjasta, kun se tuotiin esille, näimme, ison joukon ihmisiä, tunnetuita ja kuuluisiakin, jo ennen meitä katsoneen täällä olevan oivallisen olla, sekä siitä syystä kirjoittaneen niin runomittaan kuin suorasanaisesti siihen kiitoslauseita, ylistellen lystikästä isäntää ja hänen kohteliasta perettään, ja kehuen hänen hyviä ruokiaan. Että kärpäsistä valitettiin yhtä usein kuin Sole'n isäntää kiiteltiin, oli minusta aivan paikallansa. Enemmän ja röyhkeämpiä kärpäsiä en ole missään nähnyt. Olihan eräs kapucini-munkki siellä, joka silloin tällöin koetti palmuoksalla karkoittaa noita roistoja, ja sentähden hänelle annettiin pieni lahja; mutta minä varon, että kärpäset tiesivät siitä että munkki oli käynyt vähän hassunsekaiseksi silloin kun hänen luostarinsa suljettiin, sillä mitä enemmän hän hyppi ja huiski, sitä pahemmin ne pakkasivat kiusaa tekemään.
Minä kirjoitin tähänkin päiväkirjaan niinkuin tavallisesti: Signor Carlo Buchholzio con moglie di Berlino, Strada Landsbergia, sillä niin laveasti kirjoittavat enimmät Saksalaiset. Herra Kliebisch'kin aina pisti: Signor Klibicio con moglie di Weimersdorfio in Pommerania. Eno Fritzin mielestä tämä oli typerän näköistä, mutta kun vieraissa maissa matkustaa, niin tottahan sikäläisiä tapoja tulee noudattaa. Meyerbeer myös kirjoitti itsensä Giacomoksi, vaikka hän oli Berliniläinen ja nimensä Jaakko.
Vähäis-kauppiasten rihkamista ostimme kaikellaisia koralli- ja laava-koruja lapsille hämmästyttävän halvalla hinnalla. Vaikka kauppias pyysi kolme liraa, sai hän viimein yhden vaan, niin olin oppinut taitavaksi tinkimään.
Sole'n isännänkin ryytimaa oli, kuten muuallakin yleisesti rikkaruohoista puhdas; ja täällä sain selvän siitä mintähden niitä niin tarkkaan kitketään: niillä nimittäen ruokitaan hevoisia ja muuleja. Kurjallisessa vajassa pienen ryytimaan pohjukassa seisoi hevonen, aasi ja muuli; tuskin tuulelta ja sateilta suojattuina, — ja edessä oli niillä äskettäin penkkilöistä kitketyltä ruhkaruohoja mukeroittamiseksi: Minä hain raukoille leipä-palasia, joita päivällisestä oli jälellä. Ne katselivat minuun kun annoin leipää niille ja silittelin niitä kaulasta. Hevoset ja aasit eivät missään mailmassa saa selkäänsä niin armottomasti kuin Italiassa, ja etenkin Neapelissa. Kun eivät nää liiallisesti lastatut eläimet pitemmältä jaksa, niin ajaja ilman vähintäkään sääliä hakkaa niitä vahvoilla kurikoilla verivisvaisiin haavoihin; se on synti ja häpeä. Ja kun sortuu eläin kuolijaksi, tekevät siitä makkaroita. Vasta semmoisina pääsee eläinraukka ruoskasta.
Seuraavana aamuna kävimme katsomassa eläintieteellisen aseman aqvariota. Se kuuluu olevan kaunein aqvario koko mailmassa, siihen kun yhäti tuodaan uusia eläviä Välimerestä. Minä en eläintieteestä ymmärrä paljon, mutta aatellessani, että näissä säiliöissä on vähän näytteitä vaan Neapelin lahden elävä-rikkaudesta, että sen pohjassa rehottaa ryytimaa, jonka taimina on meriruusuja, Neptunonviuhkaimia, koralleja ja ties' sen mitä kaikkia, jossa saaliin ha'ussa on hirvittäviä polypeja, läkkikaloja, merihevosia, krapuja, merihämähäkkejä, heleästi hohtavia kaloja ja mitä muita tursaita lieneekään, että kummallisimpia meduusoja, kuuleita, kirkkaita, sinisiä, sileitä, ripsusia ja jos jonkin muotoisia ajelehtaa vedessä, niinkuin perhoset ilmassa, — niin näytin minä omissa silmissäni sangen oppimattomalta ja minä päätin, kun kotiin tulen, hankkia heti Brehm'in "Eläinten elämän" ja ahkeraan lasten kanssa käydä Berlinin aqvariossa. Kun ihminen löytää loven sivistyksessään, niin on velvollisuutensa parsia se. Vahinko vaan, ett'eivät meriruusut pysy koreina muuta kuin veden pinnan alla, sillä kauniimpia koristuksia hatun-reunukseen ei voi aatella. Etenkin nuo haalean-viheriäiset ruskealle vivahtavat ovat väriltänsä ihan muodinmukaisia; se olisi siis tärkeä asia, että tiede tutkimisillaan saisi meriruusut käytettäviksi. Vanhemmillekin naisille sopisivat sangen hyvin.