"Kalle", sanoin puolen tunnin kuluttua, "maksaisin kokonaisen markan, jos nyt saisin seidelin olutta!"
"Eikös pullo ole eno Fritzillä?"
"Pullo?" kysyi eno Fritz, "totta se teillä on, vai eikö herra Kliebisch ole antanut sitä takasin?"
"Se unehtui minulta", sanoin minä häpeissäni. Onneksi oli maalari Paulsenilla ja tohtori Stindellä puteli konjakkia. Siemaus siitä virkisti minua, samaten kuin huilunsävelet erämaan laivaa kun se väsähtyy.
Maa oli kuuma kuin uuni. Ei voinut kuin pikimmältä pistää kätensä tuhkaan. Vaikka huipulle oli vähän matkaa vielä, nousi jo savua rei'istä joita opas kepillään teki hienompaan tuhkaan. Vihdoin-viimein olimme yläällä. Tätä vaivausta oli kestänyt yli puolen toista tuntia.
Siinä nyt seisoimme tulivuoren-silmän reunalla ja kurkistimme alas pimeään, röysteiseen rotkoon, josta valkoista savua purnusi. Kaikellaista punasta ja viheriäistä, myrkyllistä tulikiven-kaltaista moskaa — tohtori sanoi sen olevan rauta- ja vaski-yhdistyksiä — oli kivien päällä niinkuin mitä hornanruostetta, ja keskellä tätä haisevaa kitaa kohosi toinen pienempi keila, jonka huipusta työntäytyi hirveitä, synkkiä savutuppuria. Aika välistä jymähti vuoressa ikäänkuin kumajava tykinlaukaus, ja sitten sateli pimpsikiven-kappaleita, joita tää hirmukas oli ilmaan purskahuttanut, ratisten sen suuhun takasin. Mutta minä sanoin: "Hyvät ystävät, älkäämme olko millämmekään; ensin syömme aamiaista, ja sitten tarkastamme tätä ihmeellisyyttä."
Pilvi oli laskeutunut Vesuvion kukkulalle, niin ett'ei mikään näkö-ala meitä häirinnyt. Vesuvio sai sähistä, möristä ja jyrytä miten tahtoi, me emme siitä välittäneet, meille kun oli tullut sudennälkä näistä kaikista rasituksista. Neapelista mukaan otetut eväät olivat hyvät: kylmää kananpaistia, kyljyksiä, voita, leipää ja hedelmiä. Munia paistoivat oppaat ja pojat laavassa, jota paikkapaikoin oli kraterin kulmalla ja näytti sakealta metallisulatokselta. Kun sitten vielä muuan mies toi meille jäistä vettä ja maksua vastaan antoi meille lasiakin, niin taisimme tarjota viiniä tavallisella tavalla ja kilkistää keskenämme. Kodin oli ensimäinen malja. Ja Vesuvio piti huolta siihen kuuluvista tervehdys-ampumista.
Kun sitten ruumis ja sielu ruoan ja juoman kautta oli saavuttanut luonnollisen virkeytensä, vikeltelimme tulikivirotkojen yli ja kiipesimme sisemmän keilan päälle. Vaan vaikka seisoimme nyt ihan savureiän reunalla, emme noilta höyryiltä päässeet näkemään mitään. Tohtorikaan, vaikka kuinka kurkisti alas, ei tullut sen viisaammaksi ja päätti, vulkanismon olevan yhä selvittämättömän ongelman. Minun täytyy tunnustaa, että tää lausunto järkytti minun uskoa tieteesen, sillä kun ei tiede edes sitä tiedä, miten Vesuvion laita on, joka kumminkin on sen silmäin edessä, niin mitäs se sitten voi tietää asioista, jotka miljoonia vuosia takaperin maan päällä tapahtuivat ja joissa se ei ole ollut osallisena vaikka sanoo silloin käyneen sillä ja sillä tavalla. Sentähden en kumminkaan tahdo alentaa sen ansioita, sillä jos ei tiedettä olisi, niin ei meillä olis' anilin-paineita eikä salicyl-happoa, — vai mitäs olisi inhimillinen elämä näitä molempia aineita vajaalla? Väritön, taudillinen tyhjyys! Ei; mikä oikea on, se pitää tunnustettaman: tieteellä on kyllä ansioita.
Minä ilmoitin näitä mielipiteitäni tohtorille ja kysyin, eikö hänen tutkimushalunsa ollut niin suuri, että hänen tekisi mieli antaa laskea itsensä rautavitjoilla tuonne silmään, johon hän kuivasti vastasi "ei". Vaan jos hänen täytyisi sinne mennä, niin ottaisi hän minut seuraansa.
"Tohtori", huusin minä kauhistuneena, "kuinkas voitte pyytää, että minä menisin elävänä palamaan tuossa uunissa!"