Englantilaisia sitävastoin sanovat Bottojoni'ksi, s.o. nappi-maakareiksi, ja pitävät heitä sen arvoisina vaan, että voipi kerjätä heiltä rahoja.
Lähes neljätoista päivää vietimme tällä saarella, joka, jos ei ole paratiisi se, ainakin on hyvin semmoisen näköinen. Me soutelimme veneessä saaren ympäri, kuin myös tuon sinisen luolan sisään, jossa taivas leijaa allamme ja maa ylähällä, — me istuimme kallioilla, joita vastaan aallot tyrskähtivät huoneen korkuisiksi kun sirokko tuuli Afrikasta, — me sidoimme kukka-kimppuja metsä-hyasinteistä, valkoisista päivän-kukista, punasista kurenmiekoista, myrtistä ja laakerista, — ja iltasilla, kun kuu heitti pitkän hopeasillan merelle, kuultelimme satakielen säveliä orangisaloissa, joista raitis tuoksu levisi ilmaan.
Eräkäs-munkkiakin Tiberion linnan raunioissa kävimme tervehtimässä ja vastaan otimme mielellämme näpöohdakkeen viikunoita, joita hänen lystikäs vanha kyökkipiikansa taitavasti eroitti niiden piikkisistä kuorista; näiden vanhain kehoituksesta heittelimme myös kiviä korkeudesta lakkapäihin laineisiin. Mutta se joka ei kyllin voimallisesti heittänyt, ei osannutkaan mereen, vaan kallioihin tahi viuhka-palmuihin, jotka verangon loukoissa kasvoivat. Ja näin kun olimme iloisia kuin lapset ja riemuelimme jos joku meistä heitti kivensä yhtä suurella taidolla kuin tuo vanha rattosa eräkäs-kyökkipiika, niin siinä katseli meihin viheriäisiä sisiliskoja viisailla silmillään. Luulenpa, ett'ei ole Caprissa sitä kiveä, jonka päällä ei lehottelisi sisilisko puolenpäivän aikana. Nuo pienet elävät ovat todellakin sangen somia.
Eräkkään seurassa on Viktor Scheffel tyhjentänyt monta pulloa Capri-viiniä, sepittäessään runoa "Trompeter von Säkkingen." Minun Kalleni mielestä maistui kumminkin viini, jota eräkäs meille tarjosi, liiaksi tulikiveltä.
Italian kielessä kun emme olleet ihan harjaantuneet, ei tullut kunnollista kanssapuhetta arvoisan yksin-olijan kanssa. Minä olisin mielinyt tietää, josko hänellä ei koskaan ollut halua mennä naimisiin, ja mintähden hän oikeittain täällä istuskeli? Nyt hän on ison matkaa niistä vuosista, jolloin hän olis' voinut toivoa saavansa jokseenkin sievän akan.
Parempaa viiniä kuin tällä hurskaalla vanhuksella, on Möhlin ravintolassa "Deutsche Weinwirthschaft" Anacaprissa. Mohl on Würtembergiläinen ja naimisissa la bella Margeritan kanssa, erään caprilaisen kaunottaren, jolla on mustat silmät, mustat silmänripset ja monta viinamäkeä.
Kauniista Margeritasta on jo kokonaisia kirjoja kirjoiteltu, kertoi meille herra Mohl. Mutta kaikkityyni turhaa lorua. Minä luulen, että jos hän vaan olisi saanut tietää minunkin kirjoittelevan, olis hän karannut minun kimppuuni lyöden ja pieksäen, niin hän vihaa naiskirjailijoita, ne kun ovat hänen kauniista rouvastaan valhetelleet romaaneja, joissa ei ole pontta ei perää. Valitettavasti valhettelevat vallan häpeällisellä tavalla monet minun kanssa-sisareni. Toivon olevani heistä eroavaisuuden.
Iltasilla toisinaan tanssittiin "Hiddigeigillä" tarantellaa. Soittokuntana oli käsirumpu, ja nuo avojalkaiset tanssijat ja tanssijattaret olivat väsymättömät tässä huvituksessa. Ylemmille tyttökouluille ei ole, luulen minä, tarantella sentään sovelias, jos se tanssitaan oikealla italialaisella tavalla; mutta Caprilaiset eivät edes tule ajattelemaan siinä tanssissa voivan olla mitään säädytöntä, sillä ei niitä kasvateta niin hienoiksi ja siveiksi, kuin ovat meidän lapset, jotka oppivat niin tarkasti eroittamaan säädyllistä säädyttömästä, voidaksensa oikealla ajalla olla loukattuin näköisinä, jos jotain luonnollista sattuisi heidän läsnä-ollessaan, sekä näyttää, että hyvin tietävät mikä on sopivaista, mikä ei. Mutta ihmeellistä on, että Caprin asukkaat, vaikka ovat köyhät, kumminkin ovat niin iloisia ja turmeltumattomina pysyneet, vaikka niin usein seurustavat muukalaisten kanssa.
Mitenkäs niin päivät pakenivat tällä tehotulla kalliolla, jota sininen meri syleilee ja luonto niin rakastaa, että röysteistä kiveäkin kukilla koristaa? Missä unelmat ovat, kun havaa?
Soimassa seilasimme Amalfiin, jota Englantilaiset sanovat "Emmelfei'ksi". Saracenit ovat rakentaneet osan tätä kaupunkia. Me majailimme albergo della Luna'ssa, joka ennenaikaan oli maurilainen luostari. Meille näytettiin vierasten päiväkirjassa se paikka, johon Bismarck oli kirjoittanut nimensä, käydessänsä tässä vuorenrotkoon perustetussa kaupungissa; vaan muuan matkustaja oli sitten leikellyt nimen pois itselleen. Mutta läpi paperissa pidetään vielä tänäkin päivänä Amalfissa suuressa kunniassa.