Ei voi kylliksensä katsella tuota taukoomatonta touhua, ei kylliksi kuulla tuota kohua ja hälinätä. Ennen olin siinä luulossa, että neapelilainen kansa kävi niin koreissa vaatteissa kuin sitä näkee operassa "Mykkä Porticista", missä köörin naisilla on punaset, siniset ja viheriät pienet hameet ja mitä nätimmät valkoiset esiliinat, ja herroilla somasti käheröitty tukka ja mitä ihanimmat punaset posket, mutta minä olin mieleeni väärin kuvaillut todellisuuden ja olen nyt vallan vakuutettu siitä että Neapelissa on niitä monta, joll'ei eläissään ole ollut uutta eikä edes eheää pu'inta päällä. Vaan vähät siitä, ei Neapelilainen siitä sure.
Ylipäätään Neapelilaisella monessa kohdin on aivan toisellaisia mielipiteitä kun meillä, etenkin kun on eroitettava mikä on minun ja sinun, sillä viimeisenä päivänä minkä Neapelissa vietimme, varastettiin Kallen takintaskusta uusi silkki-nenäliina ja sikaarikotelo ihan avokadulla; minä siitä suutuin kovasti.
"Vartokaas vaan, te Neapelilaiset!" huudahdin harmissa. "Tuosta Vesuvio vielä kerran sylkee silmiinne. Teidänkö hyväksenne, te roistot, minä tuskalla ja omantunnon vaivalla salaa kuletin sikaarit rajan yli."
Eno Fritz muistutti antaneensa minulle sen neuvon, että neuloisin mieheni taskut kiini. Mitä muuta varten olin matkalle tullut seuraan? Kalleni oli pahoillansa sikaareista vaan: nenäliinaa ja koteloa hän ei puoliksikaan niin kaivannut.
Kun läksimme taas Romaan, ja lahti katosi silmistämme ja Monte Somma esti näkyvistä Vesuvion ja koko komeuden, tuntui sentään vähän raskaalta mieli. Eno Fritz hyräili laulua, jota kuulimme Caprin höyrylaivalla: Addio, miá bella Napoli, ja Kalleni sanoi:
"Jaa, nyt on ilo lopussa!"
Vähitellen kotia päin.
Mintähden Roma on koko työ. — Beatrice Cenci. — Mintähden jumalien ei sovi olla Berlinissä. — Mintähden rouva Buchholz tahtoo olla giraffi. — Mintähden pyhä Praxedis makasi kiven päällä. — Tivoli. — Mintähden rouva Buchholz tahtoi saada töykkäyksen. — Mintähden vävyt ovat kalliita Berlinissä. — Mintähden herra Spannbeinin ja professorin välit rikkoontuivat. — Florenz. — Mintähden rouva Buchholz turhaan on käynyt Italiassa. — Mintähden eno Fritz lauloi. — Venedig. — Viimeinen ilta Italiassa. — Kotona taas.
Saadaksemme vastaavata rahoistamme, piti meidän viipyä Romassa vielä muutaman päivän. Mutta kyllä siinä työtä teimme otsamme hiessä. Toisesta ihmeellisyydestä toiseen yhä edelleen vaan. Minä olin iltasilla välisti niin väsyksissä, ikäänkuin olis meillä ollut kuuruu- ja pesupäivä.
Onneksi yhdytimme herra Oehmichenin Glauchausta. Hän aina haeskeli mynsterinjohteita, joita hän sanoi löytäneensä ainoasti puolet kelvollisia. Miksi? Hänen täytyi ensin tyylistyttää johteet. Kuinkas mukavasti eikös käynyt päinsä arkitehtein tehtävä, ne voivat ottaa johteensa semmoisina kuin nää ovat, ja jos vaan oikein nurin närin kääntelivät kamansa, niin ei hoksannut kukaan, mistä he viisautensa olivat saaneet.