Koska herra Oehmichen hyvin ahkeraan oli katsellut merkillisyyksiä täällä, otimme hänet kernaasti oppaaksemme. Yhdessä hänen kanssaan kävimme Pantheonissa katsomassa Victor Emanuelin seppelöittyä hautaa ja Rafaelin muistopatsasta.
Me olimme myös Vatikanissa, jossa sanotaan olevan yksitoista tuhatta huonetta. Tahtoisinpa tietää, kuka niitä siivoo? — Voi kuin oli taas paljon noita kuvapatsaita, tauluja ja seinämaalauksia! Olin pyörtyä pelkästä taiteesta. Sama oli laita Vatikanissa kuin Villa Albanissakin; joka paikassa luulin olevani lasareetissa muinaisteoksille, jotka siinä odottivat katkenneita jäseniänsä ja liimapannua; mutta puuttuva, sehän tuntijan mielestä on oikeassa taidearvossa.
Entä ne monet monituiset taulut palatseissa! Vaan eihän useampia niistä ihmisistä tunne, joita näihin tauluihin on kuvattu. Kyllä kaiketi se on vallan vaikeata tutustua jok'ainoaan; ja minä käsitän sen hyvin, että toisinaan tulee ostaneeksi väärän Rubensin oikean asemesta, sillä joka kaiken ikänsä yhteen kovaan arvottelee tauluja, sepä viimeinkin käy ihan sekapäiseksi.
Huvittava nähdä oli palazzo Barberini, johon tulimme oikeastansa sattumalta vaan. Herra Oehmichen tuli nimittäen eräänä aamuna meille hyvin iloissaan ja kysyi, saisiko hän näyttää meille jotakin erinomaisen kallis-arvoista? Me myönsimme.
Tiellä kalliuteen oli Barberinin-palatsi. Herra Oehmichen sanoi: "Täällä ei ole johteita mitään, mutta sitävastoin on täällä Rafaelin armahisen kuva, jonka hän itse on maalannut".
Tietysti teki minun mielen' käydä katsomassa, minnäköinen se nainen oli, joka viehätti niin kuuluisaa taiteilijaa kuin Rafael, ku olis kelvannut vävyksi parhaasen perheesen. Mutta totta puhuen, olisinpa odottanut hänessä enemmän kaunetuntoa, sillä tämä donna näytti olleen vastenmielinen, keltaihoinen, pitkänenäinen ihminen. No, rakkaus on sokea, sehän tiedetään.
Sitten on siinä erään kälvetystautisen nuoren naisen kuva, Guido Remin maalaama; se on Beatrice Cencin kuva. Nuo Cencien ilkeät perhejutut ovat sen sorttisia, ett'en niitä taida kertoa, sillä kun isä rupeaa rakkauden-asioihin oman tyttärensä kanssa, tämä antaa murhata oman isänsä, oikeus siitä mestauttaa tytön ja äitipuolen, antaa kurikalla lyödä kuolijaksi vanhemman veljen sekä armahtaa nuorinta hänen nuoruutensa tähden, niin ovat semmoiset jutut hävyttömiä. Paavi Paul V lahjoitti Cencien suuret, kiinnipannut talot Borgheseille. Sittemmin tuli ilmi, että kaikki mestatut olivatkin syyttömiä, mutta päätettiin olla asiasta mitään hiiskumatta. Kun sitten Borghesit toisinaan niskoittelivat paaviloita vastaan, sanottiin heille, että pitäisi taasen tarkastella Cenci-jutun vanhoja protokollia, ja niinpiankin Borghesit sen kuulivat, nöyristyivät ne heti. Ei kuka hyvänsä anna takasin väärinsaatua omaisuutta.
Me jätimme tämän hirveän historiallisen alan pitkin kuusikymmen-asteisia kiertorappusia ja tulimme palatsin paraasen saliin, jossa kattomaalaukset ovat niin kauniita, että niskat taittuvat niitä katsellessa. Kaikki Olympon jumalat ja jumalattaret siinä pilvissä makaavat, etummaisena tietysti Venus, jolta kuten tavallisesti taas vaatteus on säästytetty. Italiassa sopii näiden lihanväristen jumalain olla, täällä etelässä kun on niin hyvä ilma, ett'ei lämmitetä koskaan, mutta pohjaismaissa vähän viluttaisi niitä nähdessä; tokkohan semmoisia suunnattomia saleja kuin näissä palatseissa on, saisikaan meillä lämpösiksi.
Palatsien omistajat eivät asu näissä loistosaleissa, jotka näkyvät olevan pikemmin noita juomarahaa-nyhtäviä palvelijoita varten. Omistajilla on sangen sieviä asuinhuoneita aivan kuin muilla ihmisillä, jonka tulin tuntemaan siten että suurella rohkeudella, minkä englantilaisten naisten käytöksestä olin oppinut, aukasin ovet yksityisiin huoneisiin ja nuuskelin siellä kunnes olin nähnyt kyllin. Jos sitten lakeija tai joku semmoinen tuli ajamaan minut ulos, niin mullistin silmiäni jäykkänä ja sanoin: "Aouh, yees!" ja sillä sain aina olla rauhassa. Sillä sen tietävät Italialaiset: matkustaja-missi tekee mitä hän tahtoo eikä miten tapa on, hän kun on varma siitä, että jos joku, vaikkapa kuinka suurella oikeudella, astuisi hänen pienelle varpaalleen, heti huutaisi koko Englanti kanavan tuolla puolen: "Aouh!" Kalleni sanoi usein: "Wilhelmina, täällä Italiassa saat minusta mielelläni olla olevinasi Englannitar, sillä siitä on oivallinen apu meillä, mutta pyydänmehän jo ennalta ettäs Berlinissä heität pois nuo giraffi-tavat." Giraffeilla tarkoittaa Kalle noita pitkäkaulaisia kappaleita englantilaista sukuperää.
Maria maggiore, yksi Roman kahdeksasta kymmenestä Maria-kirkosta, viehätti minua astumaan sisään, sivutse mennessämme. Kirkko on jaloinen, sen ymmärtää siitäkin, että toinen sivukupu, jota sanotaan borghesilaiseksi, on maksanut yli miljoonan scudia. Scudi on tasa-luvussa 4 markkaa 50 pfennigiä; tekee siis 4 1/2 miljoonaa Riikinmarkkaa. Mitä eikös koko kirkko sitten maksa? Sanokaamme kerrassaan ruhtinaskunnan. Ja Romassa ei ole kirkoista puute! Kylläpä ennen-aikaan hurjasti hukattiin rahoja rakennuksiin. "Mekin Saksanmaassa olisimme rakennuksista ja kirkoista rikkaampia", sanoi Kalleni, "jos ei niitä sotia, jotka paavia koskivat, olisi käyty Saksan maalla. Kolmenkymmen vuoden sota hävitti Saksanmaata ja köyhdytti, sentähden täytyy meidän aatella tulevia aikoja, jos meidänkin maa on tuleva komeaksi, ja siitä huolen pitää meidän valtio-kansleri."