"Wilhelmina, sinä olet enkeli. Mutta kyllä se kalliiksi käy!"
"Älä huoli murhetta pitää pahasta mammonasta, Kalleni. Enkö ole saanut aina sievää palkintoa kirjallisista toimistani, ja voisinko miten käyttää säästöjäni paremmin kuin matkaksi sinun saattonasi julmassa tuntemattomassa maassa? Eikä niihin rahoihin tule kymmentä penniäkään talous-kassasta, sen vannon kaiken kalliin ja pyhän kautta!"
Sillä siis poistettiin tärkein vastaanväitös, ja kun keskustelimme matka-asiaa vähän enemmän, selveni siitä selvenemistään, että tein sangen viisaasti ja tarkkatuumaisesti siinä kun päätin lähteä mukaan. Eno Fritzkin vihdoin myönti, että jos nappi olis' neulottava kiini, voisin minä sen hyvin tehdä, eikä hän pitemmältä vastustellut minun tulemistani yhteen seuraan. Eikä hän vastustuksillaan olis'kaan voittanut mitään.
Nyt annoimme matka-valmistuksia itsekullekin osansa. Eno Fritzille määrättiin toimeksi matka-ohjelman laadinta, opaskirjan hankinta kuin myös kuulusteleminen Italiassa käyneiltä, miten siellä paraiten tuli aikaan. Minun tehtäväni oli varsinainen matkavarustus, ja Kalleni, tuo poloinen kolotuksen-uhri, sai työkseen päntätä italiankieltä päähänsä, koska hän vaivoiltaan ei päässyt paljo muita asioita ajattelemaan. Se oli mieltä-liikuttavaista nähdä marttyriparan istuvan kakluunin vieressä ja opettelevan tuota outoa kieltä. Kahdeksan päivän kuluttua arveli hän olevansa jotensakin selvillä jo, ja lähtöpäivänä hän sanoi: "Nyt ei italiankielessä enää löydy vaikeuksia minulle!" Sekös saattoi minua samalla ylpeäksi ja onnelliseksi!
En istunut minä ristissä käsin sillä ajalla, sillä ensiksikin tuo haalakanharmaa reisuleninki piti saataman kuntoon; ei saanut puuttua minulta löyhyvä kesäleninkikään noita gondolisouteluja varten Neapolissa. Sitten valmistin Kalleni uudet liinavaatteet ja valkoisen päällyspuvun. Oikean italialaisen olkihatun päätimme ostaa perillä. Iltasilla luin taidehistoriaa, sillä ei mikään voi olla hullumpata kuin mennä Italiaan ilman minkäännäköistä tietoa taiteista. Se, joka sinne lähtee jäsenkolotuksesta päästäkseen, se olkoon vapaa soimuusta, siihen katsoen kun hänen on päätarkoitus tulla lauhkeaan ilmastoon. Mutta mitä niillä on tekemistä Italiassa, jotk'eivät tiedä mitä antiki merkitsee ja mitä renessans, jotka eivät ole koskaan kuulleet puhuttavan toskanilaisesta eikä umbrilaisesta koulusta, ja joill'ei ole yksinkertaisimpiakaan käsitteitä arkitektuuri-kysymyksissä? Parempi että semmoiset ihmiset pysyvät koreasti kotona, kuin että tulevat toilailemaan taideteoksiin niinkuin lehmät uuteen konttiin.
[Minun kunnioitettava ystävättäreni menee tässä vähän liian pitkälle, mutta hänen puolustuksekseen olkoon sanottu, että hänessä näkyy vallitsevan vaan tuo aivan yleiseksi levinnyt mielipide, mi arvelee Italian olevan museon, jota ei pidä katsella huviksi, vaan opinmääränä, ja jota saksalainen ruhjustaa läpi voidakseen noista eri esineistä lorutella luultuja tietojansa ja päästäkseen kotona pöyhkeilemään yhä ylenevästä opistansa. Mutta koska ihminen ylipäätään ei ole mikään tutkittava elävä eikä häntä vaadita valalla vahvistamaan taiteis-oppiaan, niin voipi hyvinni Italiassa käydä sekin, jonka sydän riemuitsee hänen ihaillessaan Italian ihanuutta, ja joka ei huoli hämmentää tätä iloa milläkään tyhmän häpeän tunteella siitä kun ei voi hän oikeaan luokkaan kohdistaa joka ainoaa maalausta, joka ainoaa murtunutta marmorikappaletta, joka ainoaa kumoon kaatunutta kivimuuria. Toim. muist.]
Ilman harmitta en saanut olla tällä valmistuksen ajalla, suuttua kun täytyi ensin eno Fritz'iin ja sitten Bergfeldtin rouvaan. Eno Fritz sanoi minulle lasten kuullen, ett'en minä ollenkaan tiennyt miten mukavasti matkustaman piti, sillä kaikki toimintani tarkoitti muka saada meille raahattavaksi ulkomaille niin monta kapsäkkiä kuin vaan mahdollista oli. Kesäleningin voisin heittää kotiini ja mieheni valkoinen vaatetus oli ihan joutavanpäiväinen.
"Oletkos ollut Italiassa?" kysäsin tuikeasti. "En", sanoi hän.
"Älä sitten puhu asioista joita et ymmärrä. Missä appelsiinit kypsyvät, siinä on lämmin, ja missä lämmin on, siin ei talviasussa kävellä. Olet kai pitänyt karttaa ylösalaisin ja luullut Samojeedin maata Italiaksi!"
Tähän ei hän osannut vastata mitään. Hän tosin kohautti olkapäitään, niinkuin tahtoisi hän sanoa: "Minusta se on yhtäkaikki", mutta kelvollisia syitä hän ei voinut esiintuoda ei yhtäkään.