"Minä valmistan vaatetta oikeittain ainoasti en gros ", vastasi herra Oehmichen, "mutta teitä varten voin pitää pari meteriä. Miksi? Teidän tähden ja kun olen niin iloissani tästä mynsteristä."
Lukkari tuli ja kysyi, tahtoisimmeko katsella pylvässäässynätä, ja aukasi ristirautaisen sivu-oven. Kun minä aioin astua sisään, esti mies minua, sopottaen jotakin en tiedä mitä lie ollut. Sitten tuli selville, että naisväkeä päästetään tähän säässynään ainoasti paastopyhinä, miehiä sitävastoin milloin hyvänsä kun vaan maksavat. Eno Fritz kertoi, suututtaakseen minua, säässynän sisustan olleen taivaallisen ihanan; pelkää kultaa ja kivikutomaa, mintähden sitä sanottiinkin paratiisin yrttitarhaksi. Mutta merkillisin siinä oli ruoskimuspylväs.
"Älkääpäs huoliko", sanoin harmistuneena. "Vai ei meitä naisia lasketa sisään. Mutta se on vissi, että minä kärkästytän kaikki hotellin englannittaret tälle säässynälle ja lähetän ne tänne. Katsokoon sitte tuo hävytön lukkari miten hän misseistä pääsee, ja katsokoot missit miten he sisään pääsevät. Sepä oivallinen kepponen."
Tää ajatus sai minut heti paremmalle tuulelle. Vähästäpä ihminen tulee hyvillensä, kun hän vaan on sävyisä ja vilpitön.
Corsolla kulkiessani olin aina erittäin hartaalla mielellä, sillä sen varrella on se huoneus, jossa Goethe asui kun Romassa oleskeli. Roman porvarit ovat asettaneet huoneelle taulun kirjoituksella: tässä huoneessa runoeli ja sepitti Goethe ikimuistettavia teoksia.
Hänen Erlkönig lienee kyllä ikimuistettava, niinmyös hänen Faust, jos olis tää tullut mailmaan ilman tuota toista osaa, joka, kuten kirjoitellaan, ei ensinkään sovellu näyteltäväksi. Kuinkas hyödyllisesti eikös Goethe olisi voinut käyttää sitä aikaa, minkä vei tuo toinen osa, — sepittämällä vielä toisia Erlkönigiä ynnä muita kauniita kappaleita, joista on semmoinen puute. Kaiketi olisivat teatterit tervetulleina pitäneet myös useampia ensimäisiä osia Faustia.
Mitä muuta hän on kirjoittanut, ei juuri koskaan lueta. Sitävastoin on kiista, ken suurempi on Schillerkö vai Goethe, yhä vireillä, vaikka nuorin tyttäreni jo melkein ratkaisi kysymyksen eräässä tutkintokirjoitelmassaan, jossa hän näyttää toteen, että se on makuasia. Ja kumminkaan ei ole hän lukenut noista molemmista muuta kuin mikä seisoo tuossa vähäsessä kirjallisuushistoriassa, jossa kaikki nää seikat esitellään. Lapsellani on, näette, niin terävä ja tarkka päättämyslahja.
Popolo-portin kautta myös kävelimme aina terveyslähteelle asti, josta Goethe joka aamu joi kivennäisvettä. Pyysin minäkin saada sitä pikarin, mutta ei minuun noussut minkäänlaisia runoilemisen yllytyksiä, josta päätän, ett'ei tosin vesi sitä itsestänsä tee, että hän sepitti niin kauniita kertomarunoja.
Vastapäätä Goethen huonetta on palazzo Rondinini. Se on kuuluisa siitä kun sen pihalla on eräs Michel Angelon keskenjäänyt teos. Jos ei tuota vanhaa möhkälettä jalonihanaksi ihmettele, niin joutuu typeränä pidetyksi. Aivan toisellainen on nimittäin laita italialaisten taiteilijain kuin saksalaisten. Kuinkas suuri eikös olisi Cornelius, jos hän olisi Italialainen tahi Franskalainen — vaikka kyll'en minä ymmärrä hänen ylenluonnollisia kuviaan kansallismuseossa.
Neljän päivän kuluttua olivat hermoni pilalle heikenneet tuosta alituisesta kurkistamisesta kuviin.