"Tietääkö hän että te ja Ottilia rakastatte toinen toistanne?"
"Juuri koska hän sen tietää, niin hän kiusaa minua."
"Sitten ei ole hänellä sydäntä, joka voisi pakahtua", sanoin minä.
"Meidän on täällä olomme lopussa, jo näinä päivinä lähdemme Florenziin", sanoi eno Fritz. "Lähtekää kanssa!"
"Minä otan Ottilian siipeini suojaan", puutuin minä puheesen.
"Ei se käy!" ähkäsi herra Spannbein.
"No olkaa sitte auttamaton."
Iltasella olimme Morteossa Corsolla ja joimme olutta. Sinne tulivat myös Quenglhuber ja herra Spannbein. Taiteesta tietysti puheltiin. Quenglhuber viimein sanoi, nykyajan taiteen ei olevan mistään kotoisin, vanhat vaan olivat taiteilijoita.
"Mutta eihän nyt enää käy teettäminen tauluja noilla vanhoilla mestareilla", voikahdin minä, "täytyy siis olla uusia."
"Näiden tulee noudattaa vanhaa, ijäti ihanata sekä muodon että värin puolesta. Jos eivät sitä tee, niin ei kritiikki huoli toden päältä kajota heihin."