Sen termän alla, missä hän oli hevosten tieltä raviin hypännyt, yhtyi häneen Sipolan pikkukarja. Ne siinä ensin suurin silmin katselivat valkeaa jauhoista miestä, mutta kun tunsivat hänet isännäkseen, alkoivat kävellä lekerrellä jälestä ja hänen nuttunsa liepeistä maittavaa suurusta nuoleksia. Eikä Aapo heitä pois häsinytkäan, eikö lie huomannut, vai muutenko lie aatellut, että "nuoleksikoot, siitäpähän saavat". Aina kotiveräjälle seurasi häntä vasikat ja surullisesti siihen ynisemään jäivät, kun Aapo sulkupuiden välitse pihaan pistihe. Siitä astui hän pirttiin, riisui nuttunsa naulaan ja meni sitten lähteelle peseytymään. Sen tehtyään pukihe hän puhtaisin ja veisasi ja luki sitten koko päivän, aivan niinkuin ennenkin.
Mutta samana iltana tästä hänen matkastaan koko kylä nauroi ja sai hän elinkautiseksi nimekseen siitä nuoren kansan kesken "myllymiehen" nimen. Ja vielä tänäkin päivänä sanotaan siinä kylässä sille, jonka naimapuuhat sattuvat pahasti käymään: "hukkuipa kuin Sipolaisen tuumat jauhohinkaloon", eli myös näin: "kävipä kuin Sipolan Aapon yöjalka-reissu".
Mutta siitä päivästä pitäen tuli Aapo entistään yhä jurommaksi ja vähäpuheisemmaksi ja samalla jumalisemmaksikin. Vaan yhdessä kohden muutti hän mielensä ja se oli siinä, ett'ei enää koskaan kieltänyt väkeään kulkemasta, minne tahtoi, vaikkapa olisi sitte yölläkin kulkeneet — ja siitäpä olivat hänelle kaikki rengit ja piiat suuresti kiitolliset.
Yhtenä ainoana päivänä oli Aapo kuitenkin nähty erittäin iloisena ja hupaisena. Se päivä oli silloin kuin Annu ja Kalle häitään pitivät. Annua oli isänsä ankarasti torunut, ja oli Annun täytynyt pyytää Aapolta niinkuin vähä anteeksikin. Sitä ei hän kuitenkaan olisi tehnyt, ell'ei Kallekin olisi sanonut, että "saatathan tuon nyt isäsi mieliksi tehdä". Aapo oli siitä "sydämen nöyryydestä" niin hyvästynyt, että oli vietättänyt nuorelle pariskunnalle häät Sipolan isossa pirtissä ja vihkimätilassa oli hän itse toimittanut lukkarin ammattia. Olipa sitten huomentuoppia juotaessa kymmeniä pöytään heittänyt ja siitäkö lie niin puheliaaksi tullut, että oli kertonut alusta loppuun koko tuon kosimaretkensä Annun luo ja puhunut kaikesta, mitä hänelle sillä tiellä oli tapahtunut, niinkuin hiiristä, hevosista ja muista seikoista. Sitä hän vaan kaikista enin ihmetteli, että mikähän se mahtoi olla se mies, joka häntä oli ampua meinannut, mutta että hän kuitenkin oli pelastunut, "kun ei Jumala ollut antanut ruudin syttyä, vaikka pyssy oli jo ihan kohti ojennettu ollut ja jo säkenetkin piistä säihkyneet".