"Paavo raukka", jatkoi ukko, "sinä kokonansa olet nyt väärillä teillä. Sinä olet heittäytynyt maailman ja lihasi orjaksi. Kaikki turhuus sinua vaan miellyttää. Ja sieltä kirkonkylästä sinä kaikkia uusia hulluuksia olet imenyt. Voi kuitenkin kun sinun tulin sinne laittaneeksi! Parempi olisi ollut panna sinut vaikka kalamökkiin Rämeen lammin rannalle asumaan; siellä kun olisit saanut hallan kanssa taistella, niin ei mielesi olisi niin kevyt ollut maailman turhuutta perästä ajamaan", surkutteli ukko.
Tärisevällä äänellä koetti Paavo selittää isällensä, että eihän sanomalehdet ole mitään turmiollista lukemista, niissä on paljon neuvoja maan viljelemisestä ja monesta muusta hyödyllisestä asiasta, kuin myös valtiollisista seikoista. Mutta vielä ankarammin vastusti ukko sanomalehtiä, eikä sanonut talonpojan tarvitsevan mitään neuvoja maanviljelyksessä, kyllä muka kyntää osaa ilman lorukirjoittakin. Ja mitäpä talonpojalla on valtioasioihin tarttumista, kyllä herrat niistä huolen pitävät, eikä talonpoika osaa niille mitään tehdä, eikä jouda aikaansa turhuudessa kuluttamaan. Viimeinen päätöksensä oli vaan se, että Paavo semmoiset lorulehdet kuljettaisi takaisin, eikä enää heidän pöydille niitä kantaisi.
Paavo pisti sanomalehdet korjuusensa ensi pyhään asti, että sitten saisi kirkolla käydessänsä viedä ne takaisin kirkkoherralle.
Entisellään elettiin Honkalassa, eikä Paavon väli isänsä kanssa ollut entistä pahempi, olihan kumpikin vähän alakuloisempi koko kevään, sillä molemmilla oli vähän mielen alla.
Paavo jäi nytkin kotiin kesäksi, eikä ukko sanonut enää häntä pois kotoa laskevansa.
Kesän tultua alettiin taas tehdä kesätöitä entiseen tapaan.
Vanha isäntä vielä läksi Simo poikansa pojan kanssa Rämeen lammille kalanpyytöön, vaikka pojat sitä estelivät, kun oli vanha ja alkoi kömpistyä. Muutamana päivänä kalapoika juoksi kotiin hyvin hätääntyneenä, josta pahaa aavistettiin. Poika kertoi isoisänsä rysää nostaissaan pudonneen lampiin. Sieltä sai hän hänet vaivalla viimein ylös ja kuljetti mökkiin, mutta sanoi hänen olevan hyvin kipeän ja pyrkivän kotiin.
Kaikki veljekset läksivät selkähevosilla Rämeen mökille isäänsä hakemaan, sillä kärritietä suoraan sinne ei ollut. Pian joutuivat mökkiin, missä isänsä väristen virui.
Kahden hevosen väliin riuvuista tehtyyn vitmiin panivat pojat isänsä, vaatteilla peitettynä, ja niin saivat hänet hengissä kotiin. Ukko oli kovasti vilustunut, vielä kotiin tultuakin värisi hän. Hän kannettiin vierashuoneesen, mikä oli lämpimäksi lämmitetty. Paavo rupesi isäänsä hierelemään ja olisi mielellänsä avannut suonenkin, vaan ei kuitenkaan uskaltanut. Ei sairas tahtonut mitään ravintoa nauttia. Suurin vilun tuska oli ohi mennyt, muuten valitti hän koko ruumiinsa olevan erinomaisen kankean ja kipeän. Hän kehoitti kiireellä hakemaan pappia luullen ei kauvan tässä maailmassa viipyvänsä. Pekka läksi papin hakuun. Tälle ukko varoitti, että toisi kappalaisen, sillä kirkkoherralle hän ei sanonut vielä uskovansa sielunsa asiaa, kun häntä vähän tunsi.
Paavo jäi sairasta isäänsä hoitelemaan, milloin korjaili pään alusta, milloin muuta vuodetta, ja ehdotteli, jos mitä hänelle olisi pitänyt, mutta ei ukko sanonut enää tässä elämässä mitään tarvitsevansa. Ei hän jaksanut paljoa puhellakaan. Sanoihan muutaman kerran vaivaloisesta Paavolle: "poikani, elä muista vihalla minun varoituksiani, sillä tiedäthän että minä olen sinua varoittanut sulasta rakkaudesta ja täyttäen isällistä velvollisuuttani. Muista vaan varoituksiani. Talouden asioista en enää jaksa mitään selvittää, ne tehkää miten parhaaksi katsotte. Jumala antakoon vaan teille, lapseni, rehellisen mielen ja varjelkoon teitä riidoista sekä maailman turhuudesta!"