Taas vaipui hän äänettömäksi, raskaasti hengittäen.
Pekka ajoi jo papin kanssa pihaan, vaan olikin kirkkoherra mukana, kappalainen ei ollut sattunut kotiin.
Tuulen nopeudella kirkkoherra riensi sairaan luokse. Hänen sisään tullessaan sairas havahtui horrosunestansa, ja silmänsä kirkastuivat. Kirkkoherra alkoi puhutella sairasta erittäin lohdullisesta. Sairas virkistyi, niin että ei olisi luullut hänen niin huonona olleen kuin oli. Minuutti minuutilta tuli sairas iloisemman näköiseksi, mitä pitemmältä kirkkoherran kanssa puheli. Sairas tunnusti kirkkoherralle rikoksensa häntäkin vastaan, sanoi poikansa suhteissa häntä väärin syyttäneensä ja pyysi tätä hartaasti anteeksi; samoin pyysi kirkkoherran anteeksi pyytämään hänen puolestansa, kirkkoherran palvelijalta Sannalta, jota myöskin oli ankarasti tuominnut ja halventanut pojallensa Paavolle, Paavon häntä aviokumppaliksi ehdotellessa. Autuaallinen loisto oli sairaan kuolevilla kasvoilla, kun hän nautti Herran pyhää ehtoollista. Kättä puristaen pyysi hän kirkkoherraa hänen jälkeisiänsä ohjaamaan oikialle tielle. Nämä olivat hänen viimeiset sanansa. Äänettömänä käänti hän kerran kirkkaat silmänsä ympärillänsä oleviin lapsiin ja lapsen lapsien puoleen, ja huulensa vähän liikkuivat, mutta puhetta ei enää kuulunut. Vähitellen vaipui hänen silmänsä umpeen eikä hengitystä enää kuulunut. Nyt hän oli muuttanut ijäiseen eloon.
Yön hiljaisina olivat kaikki vainajan ympärillä, ei kuulunut muuta, kuin hiljaista itkun nyyhkimistä.
Tästä selvittyä puheli kirkkoherra mieltä liikuttavia sanoja kuoleman kohtauksesta ja haudan tuolla puolen olevasta elämästä.
Paavo lähti nyt kirkkoherraa kyytiin, jolla matkalla hän kertoi kirkkoherralle isä vainaansa varoituksia ja vastenmielisyyksiä häntä kohtaan puvun muuttamisesta, sanomalehtien lukemisesta sekä, niin kun kuoleva itse oli jo kertonut, Sannan ja hänen välisuhteistansa.
Kirkkoherra selitti nyt Paavolle erilaisia ihmisluonteita ja miten kukin arvostelee niitä asioita, joista hän ei ole perillä, ja myöskin, että yleensä Suomen kansan luonne on sitkeä vanhoillansa pysymään ja arka uusille pyrinnöille, mutta samalla vakava, niin että monta joutavallista kerkiää sivu mennä, ennen kun he siihen tarttuvat. Hän huomautti myös, kuinka Suomen kansa on myös uskonnollinen kansa, erittäinkin siihen aikaan, kun herännäisyys oli suuresti levinnyt ympäri Suomea. Paljon muutakin selitteli kirkkoherra Paavolle tuolla matkalla. Hän huomautti, kuinka Paavon isävainaja oli kyllä ollut ahdas uskonnollisissa käsitteissänsä, mutta kuinka sellaiset käsitteet helposti myös syntyvät aikoina, jolloin ihmiset ovat liiaksi maailman hommissa eivätkä ylevämpiä ajattele ja kuinka ne saattavat olla terveellisenä vastapainona. Tulipa puhe myöskin kansallisista ja valtiollisista asioista ja riennoista, joista ei Paavon isä myöskään ollut välittänyt ja joihin hän ei katsonut talonpojalla olevan oikeuttakaan ryhtyä. Kirkkoherra huomautti, kuinka tuolla vanhan kansan miehellä luonnollisista syistä oli ollut pieni näköpiiri sellaisissa asioissa, eikä sitä ennen kukaan ollut talonpoikia sellaisissa ohjannut. Kirkkoherra huomautti, kuinka ihmisen velvollisuudet eivät oikeastansa saata niin pieneen piiriin rajoittua. Kun Jumala on ihmiselle suonut järjen ja selvemmän ymmärryksen, kuin muille luoduille kappaleillensa, niin hänen tulee tätä järkeänsä viljellä tuollaisillakin aloilla. Ihmisen työala ei saa seisahtua yksinänsä kodin piiriin, hän ei saa ajatella aina vaan omaa itseänsä ja omaa perhettänsä, vaan Jumalan määräyksen mukaan hänen tulee rakastaa lähimmäistänsäkin, ja tätä käskyä täyttäissänsä ihmisen tulee rakastaa koko luojan luomaa ihmiskuntaa, mutta kuitenkin lähimmin toimia ja työskennellä sen maan ja kansan parhaaksi, jonka yhteyteen hän likimmin kuuluu; sitä yhteyttä selvimmin ja lyhimmin kutsutaan isänmaaksi, ja toimimista sen hyväksi isänmaan rakkaudeksi. Kun Jumala on meidät johdattanut tämän pohjoisen Suomenmaan vartijoiksi ja asukkaiksi, niin meidän on uhrattava kykymme ja voimamme tämän maan ja kansan hyväksi. Mutta kun valitettavasti meidän kansamme ei vielä aina pysty käsittämään näitä asioita, niin se velvollisuuden tunne on herätettävä kansallemme niitten kansalaisten kautta, jotka tämän velvollisuutensa jo tuntevat. Hän arveli, että sanomalehdet ja muu hyvä kirjallisuus voi tässäkin suhteessa olla kellona, joka soittaa nukkuvan kansamme valveille. Hän puolusti sanomalehtiä vielä siitäkin syystä, että niitten kautta hyödylliset tiedot ja ymmärtävämpäin miesten ajatelmat pian leviävät ympäri maata, laajalti nähtäviksi, jota kaikkea muuten ei voitaisi saada niin pian aikaan. Mutta kuitenkin tulee meidän kaiken tämän ohella pitää suurin huoli kuolemattomasta sielustamme, ja kaiken maallisenkin hyvän edestä tulee kiittää Jumalaa. Eikä se, että ihmisellä on suuremmat tiedot Luojan luomasta luomakunnasta, estä Jumalaa kunnioittamasta; päin vastoin kykenee hän paremmin ja suuremman kunnian Jumalalle antamaan, mitä enemmän ja laajemmalti on tullut tuntemaan hänen äärettömän viisaita tekojansa.
Ihastuksella Paavo kuunteli kirkkoherran selvitystä näistä asioista, joista hänelläkin hyvin hämärät tiedot oli. Tarkoin hän painoi mieleensä kaikki kirkkoherran neuvot, jommoisia hän ensi kerran kuuli.
Yhtä vähän kirkkoherra kuin Paavokaan huomasivat matkan kuluneeksikaan, kun olivat jo pappilan portilla.
Honkalan vanhalle isännälle pidettiin suuret hautajaispidot, joihin oli kutsuttu, paitsi sukulaisia ja ystäviä, pitäjän säätyhenkilötkin.