"Todellakin! — Eihän sitä hevosetta koti tule toimeen, sitä en tullut ajatelleeksikaan; ja yhdellä hevosella taas ei paljon kerkiä tienata rahdissa", — myönsi Antti. Mikä neuvoksi? — Eräs naapuri sattui istumaan penkillä ja kuuli talon tuumat. Hän huomautti Antille: "Osta kolmas hevonen, teidän talossa menee kolme hevosta muutenkin, kun kesätyöt ovat suuremmat kuin ennen, saatikka nyt kun on semmoinen rahti käsissä, jota harvoin tapaa!"
"Eipä se hulluinta olisi, kolmas hevonen menisi kesälläkin, kun on suuri palo kynnettävä", arveli Antti. "Mutta milläpä sen ostaa, kun ei ole rahaa."
"Rahaa! Rahaako teidän talossa pitäisi hevosen ostoon olla? Saattehan te vaikka viisi hevosta rahattakin. Minä tiedän, että ukko Tuomaalla on kolme hevosta, ja hänellä on kolmas aivan joutava, ja häneltä joutaa velaksikin vaikka mihin asti", esitti naapuri.
Anttia esitys miellytti, ja hän päättikin lähteä Tuomaalta hevosen ostoon. Tuomas mielellänsä antoikin hevosen Antille velkakirjaa vastaan. Nythän taas asiat oli hyvällä kannalla. — Kolmas hevonen jäi kotiin ja kahdella hevosella lähti Antti renkien ja päiväläisten kanssa suureen rahan saaliisen.
Rahti olikin hyvä, niinkuin naapuri oli kertonut, mutta ainoastaan alussa. Se ei hyvänä kauan kestänyt. Siitä kun oli paljon puhuttu, niin sinne pakkautui paljon rahvasta, että likeinen metsä loppui väleen. Vetomatka jatkui, lunta tuli paljon ja palkkaa ei lisätty, joten rahti päivä päivältä huononi, niin että muutaman kuukauden perästä ei tahtonut rahtimies saada leipää. Useampi sitä kuitenkin jatkoi: "parempi saada vähänkin, kun ei mitään", arveli monikin.
Antti myöskin pitkitti rahtia melkein pakosta, kun oli tullut kolmannen hevosen ostaneeksi. Se ei Antillekaan rahaa antanut niin paljon, että olisi niistä velan maksuun joutanut, vaan ne menivät aikuisiin talon tarpeisin.
Kevätpuoleen loppui sekin huono rahti, ja nyt joutuivat rahdintekijät kotiinsa. Useammalla rahdintekijällä oli elot lopussa, ja täytyi ruveta velkaa etsimään.
Elot väheni Antiltakin, hätäisesti saattoi hän kesään päästä. Hän ei kevätkorvaa ruvennut jouten viettämään, niinkuin moni muu rahtimies teki, vaan veti mutaa pellolle ja puita kesän tarpeeksi. Lumet sulivat nyt maalta aikaisempaan, kuin viime kesänä, niin ett'ei eläväin ruo'asta puutetta tullut. Mutta vaikka lumet aikaiseen sulivat, olivat ilmat kylmiä koko toukokuun ajan. Uudispano-rukiista ei näyttänyt paljon mitään tulevan. Oraat kun olivat jo syksyllä huonot, niin kevätahavat ne lisäksi hävittivät. Niinpä kävi Antinkin ruiskylvyille. Siinä, minkä oli vanhalla siemenellä kylvänyt, oli parempi oras, kuin uudiskylvyissä, vaan ei niin hyvä, kuin ennen oli Antin pelloissa, johon oli syynä, että makasiinista saadut siemenet eivät olleet niin hyviä, kuin omasta hinkalosta mitatut.
Surumielin katselivat kaikki uutisella kylväjät ruisoraitansa ja huokailivat: "Ei Jumala anna milloinkaan hyvää vuotta. Kasvaapas rikkailla!"
Anttikin oli harmissansa, ei yksinänsä tulevasta katovuodesta, vaan monet huolet häntä painoivat. Elot olivat loppuneet, ja niitä täytyi saada millä hinnalla hyvänsä. Rahaa ei ollut, millä ostaa. Velkaa oli jo entistä ja toistako pitäisi tehdä! — Mikä tästä viimein piti tulla?