Kahvikapineet korjattuaan meni emäntä pois kammarista. Niin jäi taas isäntä ja kanttori kahden kesken, jolloin taas alkoi vilkas keskustelu jatkoksi illallisille tuumitteluille Paavon tulevasta toimesta, sillä tämä asia oli ukko Simolle tullut raskaaksi painoksi, kun näki, mikä taloudellinen katkelma odotti hänen poikainsa vastaista elämää.
Ukko Simo ei sanonut saaneensa unta viime yönä, kun hän pitemmälti tuli ajattelemaan, miten kolmannelle pojalle tilan saisi, ja ikävä olisi talotta yksikään poika jättää, koska heidän suvussaan ei tähän asti ollut sitä vielä sattunut.
Pitemmälti asiaa aprikoituansa sanoi Simo tulleensa siihen päätökseen, että panisi Paavon lukkarinkouluun, jos kanttori hänen ottaisi. Sitten kun hän onnistuisi pääsemään vakinaiseksi lukkariksi, niin toiset veljet voisivat hänen osansa hänelle rahana maksaa, joten jäisi talo liika pieniksi repimättä; kaksi tavallista taloa siihen kyllä saisi, mutta ei kolmatta.
Kanttori lupasi ottaa Paavon luoksensa ja pyysi tuomaan hänet jo ensi pyhänä kirkolle tullessa.
Ukko Simo pyyti nyt Paavon kammariin ja kysyi, suostuisiko hän kanttorin luokse menemään, ja selitti asian vastaisen tärkeyden.
Mielihyvällä Paavo suostuikin isän ehdotukseen, ja päätettiin ensi sunnuntaina viedä Paavo kanttorin luokse.
Aamuruuan syötyänsä läksi kanttori Honkalasta, johon jätti ennen keräämänsä sekä Honkalasta saadut "aprakat", mitkä isäntä lupasi kirkolle tullessaan tuoda kotiin.
Kanttorin mentyä ilmoitti ukko Simo asian vanhemmille pojillensa, jotka olivat myös tuumaan taipuvaiset.
Sunnuntai-aamuna varhain puki Paavo yllensä uudet kirkkovaatteet, sievät sarkahousut ja puolivillaisen, lyhykäisen "purstonutun", jommoista vielä muutamissa herännäis-perheissä paikkakunnalla käytettiin. Sillä ukko Simokin kuului Paavo Ruotsalaisen herättämän hengellisen liikkeen lahkolaisuuteen.
Nuorempi Simo varusteli veljeänsä Paavoa kyytiin, ja Pekka taas viemään kanttorin jyvä- ja villasäkkiä sekä lihajalkoja.