— Etkö salli kertoa?
— Minä pyydän, ett'et kerro.
Akilles tuli surulliseksi. Maailma musteni hänen silmissään. Hän putosi yht'äkkiä auringosta pimeään, mustaan liejuun.
Hän yritti suudella Ellaa, mutta sai suuhunsa kostean muhvin.
Akilleella luonto nousi.
— Etkö jaksa kohota yli noiden pienten ihmisten? Etkö näe, miten he ovat mataloita nuokin suuret rikkaat, joita tämä rahvas, tämä raaka vulgus kuninkaina palvelee? Etkö näe, että heidän päällään on komeutta ja aistillisuutta, paksua intohimoa ja likaista syntiä? Etkö näe, miten he viinassa uivat ja himoihinsa hukkuvat? Mutta, tyttö, tule minun omakseni! Minä olen kyllä heidän silmissään halpa ja köyhä. Mutta minun povessani on suuren tunteen tulta ja minun aivoissani on kuninkaan ajatuksia. Minä olen runoilija ja minun sielussani asuu mahtava voima. Minulla on ylevä kutsumus. Minä tunnen suurta, jaloa, tunnen miljoonain kärsimykset, mutta myös enkelten riemun! Valtameren syvyydet, taivaan avaruudet minä mittaan muutamassa sekunnissa ja ajatukseni kiitää ohi auringon, ohi tähtien, silloin kun he laskevat likaisia rahojaan. Ajatukselleni sinä annat lennon, tunteelleni sinä annat polton. Tyttö! Tule minun omakseni ja sinä teet minusta suuren runoilijan. Ja minä kohotan sinut aatteen kuningattareksi, hengettäreksi, jonka edessä ei kulje likainen turkkikasa aasin vetämänä ja takana rivo oluttynnyri, vaan ihmiskunnan vapautumisen kevät rahan orjuudesta, himon loasta, pikkumaisuudesta ja kataluudesta. Tyttö! Tule minun omakseni ja tee minusta suuri runoilija, tee ihmiskunnan vapautta puhaltava airut!
He olivat tulleet kotiportille.
— Etkö jaksa kohota ja kohottaa minua ylös tähtiin? kysyi Akilles.
— Sinun ajatuksesi ovat niin suuret ja jalot. Sinä puhallat sieluuni lennon ja kaikki muu katoaa. Yksin sinä jäät silmäini eteen väikkymään puhtaana, kirkastettuna, suurta tuntevana ja suurta ajattelevana…
— Sinä siis jaksat kohota minun kanssani tähtiin? Ja allemme jää tämä pieni maa…
— Vain sinun parissasi minä jaksan. Mutta kun minä jään yksin, niin minä olen taas pieni ja arkipäiväinen… Ja kestääkö minun rakkauteni…?