Lotti-rouva kysyi huulet julmasti jäykkinä Ellalta:
— Niin. Kenen luvalla?
Ja samalla hän näytti kirjettä. Ella tempasi sen tätinsä kädestä ja samalla muut levällään olevat paperit ja viskasi palavaan uuniin.
— Juuri sinne! Oikein teit! huusi pastorin rouva.
— En luullut tätiä niin halpamaiseksi…
— Enkä minä sinua niin raa'aksi! Hyi! Sinä, joka olet yhdestä kaupungin arvokkaimmista ja rikkaimmista perheistä, antaut rakkaussuhteisiin palkkapiian pojan kanssa, hänen kanssaan, joka asuu tuolla meidän tunkion reunalla! Se on julman raakaa! Kaikki meidät sinä häpäiset! Ja ennen kaikkea farmorisi, joka on kaupungin arvotetuin vanha rouva.
— Akilleesta tulee suuri mies. Sen on farmori itse sanonut.
— Joo. Mutta nyt hän on vielä pieni…
Lotti nauroi. Ella itki.
— Täti on hyvin ilkeä! Eikä minulla ole mammaa, joka minua pelastaisi… Ei ole koskaan ollut… Tuskin isääkään… Eikä veljiä… Tässä suuressa talossa olen aina saanut olla yksin ja nähdä aina vain niin kauas kuin muistan isoäidin arvokkaat harmaat hiukset ainoana seuranani… Akilles yksin on minulle seuraa pitänyt, yksin hän minua ymmärtänyt… Oli luonnollista, että minä häneen rakastuin…