Fellmanin kyökissä tuoksui maajas ruoan haju. Tämä kyökki oli suloinen paratiisi kerjäläisestä. Loimoava tuli paloi hellan uunissa, vesi kuumana säiliössä pihisi ja pehmoinen lämpö ja voimakas ruoka muodosti kerjäläisen nenälle tuoksun, joka oli suorastaan herkullinen. Seinä täysinäisenä hohti kiilteleviä metalliastioita ja valkoinen kaakelihella oli hyvin komea.
Mutta Akilles oli tällä kerralla tavattoman hajamielinen. Kyökkipiika sai kaksi kertaa käskeä häntä ruoalle.
Akilles söi, mutta ruoan makua ei hän tuntenut.
— On sillä taas herralla omat tuulensa! Miksi et syö? kähisi kyökkipiika.
— Maija ei viitsi suuttua, pyyteli Akilles.
— Ja miten se kantaa luntakin sisälle! Aivan on lammikko jalkaisi luona. Saisipa olla maisterilla kalossit.
Akilles hämillään nenäliinallaan pyyhki kenkiään ja lattiaa kohdaltaan.
Se Maijaa nauratti ja huvitti.
— Milloin se maisteri tulee tutentiksi?
— Olisi toivo, että tänä kevännä.