— Tuolla tulee Lotti-täti! Herra Jumala! huokasi Ella.
— Luota minuun! Minä olen voideltu uhmaavan sankarin öljyllä!
Lotti, kun näki heidät, ulompaa kiersi kiehuvin silmin. Ja hänen piti lähteä kohta pois kaupunkiin, sillä hän oli häpeästä haljeta… Sellaista hävitöntä rohkeutta Ellaltakin…!
Mutta Ella tunsi sisässään myös uhmaa. Hän ei häpeä rakkauttaan.
— Nyt nähköön koko kaupunki!
Ja koko kaupunki näki ja kummastui. Ella ja Akilles vetivät suurempaa huomiota puoleensa kuin tuo riehuva koski, jota he — kaupunkilaiset — nimenomaan olivat tulleet katsomaan.
— Sinä kirjoitit minulle, ett'et sinä jaksaisi kohota ylös tähtiin. Ja minä ymmärsin, että se oli näiden pienten sielujen likainen kulta, joka kai sinunkin huumasi. Minulla kun ei ole sitä…
— Ei, ei se ollut kulta…
— Se oli sitte minun alhainen syntyperäni…?
— Ei sekään…