— Olen lukenut "Paul ja Virginian". Ja paljon miettinyt pitkinä … pitkinä öinä … joina en unta saanut, vaan sinä silmissäni väikyit. Elämä ilman sinua on minulle kuolema… Tulkoon, mitä tulee … minä olen sinun…!
Akilles oli temmata Ellan kuumaan syleilyyn. Mutta muisti aseman. Samalla hän huomasi, että he olivat vain kahden sillalla … että heidän jalkainsa alla natisi … repeili … purkautui…
Heille rannalta hirveästi huudettiin, viuhdottiin nenäliinoilla, ojennettiin käsiä … ja huudettiin.
Akilles silmäsi ylös koskelle. Sieltä tuli hirveitä jääsaaria, vesi korkeana kuohui … räiski … paukkui … pamahteli…
Ja silta liikkui heidän jalkainsa alla liitoksissaan. Se tuntui murenevan … särkyvän…
Nyt välähti Akilleelle hetken vaara. Hän tempasi Ellan syliinsä ja juoksi henkensä takaa hajoavalta sillalta kohti rantaa.
Ja pääsi sinne juuri kun silta meni murskauneena tulvan mukana. Tuo väkijoukko rannalla hänelle hurrasi ja oli innostunut. He olivat unhottaneet säätyerotuksen…
Mutta Ella oli pyörtynyt ja vietiin virvotettavaksi läheiseen taloon.
Suuri silta meni tulvan mukana, silta ja paljon muuta.
Se purkaus oli tullut niin äkkiä. Mutta jo tovin oli rautavannepallo merikoulun harjalla ollut.