— Rakas Aarne! Säästä minua!
Taas katkesi keskustelu.
— Olkoon sitte oma perheasianne! puhui pastori pitkän äänettömyyden takaa.
Mutta Lotti rupesi pukeutumaan ja lähti vanhaan kotiinsa.
Hän tapasi mamman kahden kesken. Ja alkoi itkeä.
— Mikä sinun on, Lotti-kulta? kysyi konsulinna katsoen korutyöstään silmälasien päällitse pastorin rouvaa.
— Meidän päällemme taivas halkee! huudahti Lotti.
— Oletko enää järjelläsi? Niin, se oli kamala onnettomuus … siellä koskella … mutta Akilles oli urhea. Minä lähetin hänelle kiitokseksi sata markkaa. Ja Ella on niin sanomattoman iloinen. Hän laulaa kuin paratiisin lintu, soittaa ja laulaa yhtenään … kun pelastui varmasta kuolemasta…
— Paljon onnettomuutta uhkaa meitä. Synkkiä, mustia pilviä on päämme päällä. Tulee raesade keskellä kesän kirkkainta päivää. Tulee häpeää vuorittain silmillemme … häpeää … häpeää … minä tahtoisin vajota maan alle!
— No! no! no! Sinulla on taas tuo tulivuoren purkaus… Poikarukkahan vain siellä toi terveisiä pääkaupungista Ellalle…