— Mamma on hyvä ja lukee…
Lotti antoi Akilleen kirjeen konsulinnalle.
Konsulinna luki. Hänen kasvoilleen nousi verta … verta … verta…!
Luettuaan kirjeen repi konsulinna sen, tallasi vanhoilla jaloillaan palasia ja huudahti:
— Mitä kaikkea tässä saa nähdä!
— Tämä on vasta ensi näytös murhenäytelmään. Toinen on se, että
Akilles on Lennartin lapsi. Sen on Aarne pappina saanut Annalta kuulla.
Ja kolmas on se ja kaikista surullisin, että mamma on tanssittanut nämä
lapsukaiset rakastamaan toisiaan…
Konsulinna oli kalpea ja riutunut. Hän puhui heikosti:
— Mutta kuka osasi odottaa tällaista loppunäytöstä? En ainakaan minä…
— Sieluni silmällä näin minä sen jo vuosia sitte … jo silloin, kun ei osattu muuta puhua kuin että Ella on Akilleen hyvä enkeli. Kaikille sitä toitotettiin, huudettiin joka ilmansuuntaan. Se oli niin hienoa … niin hienoa … ja niin kaunista…!
Mutta nyt tuli räjähdys! Enkeli putosi taivaasta ja taittoi jalkansa. Parku nousee ja itku ja hammasten kiristys…! Kuka on enin syyllinen…? Lennartko…? Ellako…? Vai mammako…? Pappa varmaan haudassa kääntyisi, jos tietäisi, että hänen nimensä ja kunniansa on kerjäläisten käsissä…!