— Lotti on hyvä ja heittää minut yksin. Sinulla on raudan kylmä luonne. Et ole elämässä vielä oppinut kärsimään… Oma miehesi on aivan moitteeton… Ja kiitä siitä taivaallista isääsi! Mutta jätä minut suuren rikokseni kanssa yksin…!
Lotti läksi suuttuneena harso tiukkaan alas silmille laskettuna. Hän meni suoraa päätä Lennartin luokse ja räjähdytti hänelle koko kiukkuisen sydämensä sapen monenkertaisena, niin että Lennart kyynelissä kylpi hänen edessään ja rukoili ettei Lotti ilmoittaisi asiaa hänen rouvalleen, muuten hän ampuisi itsensä…
Konsulinna voivotteli yksinään sydäntä vihlovasti:
— Minä tarkoitin ainoastaan hyvää. Mutta minun virheeni on, ett'en kohta alussa ottanut varmasti esille totuutta … pakottanut poikaani tunnustamaan… Minä rupesin epätietoisena filantropiksi, tahdoin hyvittää ja kuitenkin senkin heitin puolitiehen. En koskaan lähestynyt avomielisesti Annaa, vaan aina hyvin korkealta seteleitä kourassa… Ja nyt … mihin tämä puolinaisuus on vienyt…? Luonnottomaan rakkaussuhteeseen: sisar ja veli rakastavat toisiaan kuin sulho ja morsian. Siinä on julmuutta. Minä olen rakentanut Sodoman ja Gomorran. Ja nyt sataa päällemme tulta ja tulikiveä…
Konsulinna paineli rintaansa, käveli huoneen lattialla ja paineli rintaansa.
— Se on monen polven synti, joka nyt purkaupi. Bergin suku on aina ollut hirveän aistillinen… Jumala ei jätä kostamatta…
Konsulinna soitti palvelijaa.
— Olisiko Ella-neiti hyvä ja tulisi tänne?
Palvelija lähti. Ella tuli. Ja hänen hiuksissaan oli ruusu, yksi niitä, joita Akilles oli lähettänyt, ja hänen kasvoillaan oli valtava onnen väike ja hänen kädessään Akilleen ruusuin mukana lähettämä runo.
Hän oli onnellinen, oli sydän hänellä riemusta täysi. Tanssien hän tuli ja huulilla helmeili rakkauden laulu.