— Näes! Sinä olet heille arka kohta. Mutta minä suostun ehtoon. Ja tietysti sinä samaten.
Anna pyysi Matin olemaan vaiti.
— Mitä? Et ymmärrä onneasi. Semmoinen rahasumma ja sitte pääset häpeästä. Eikä meitä konsulinna heittäisi pelkälle kahdelle tuhannelle, puhui Matti nokkelana.
— Mutta minä en myö rahasta itseäni! Ymmärtääkö Matti nyt?
— No mistä sinä olet itsesi myönyt?
Anna osotti Matille ovea.
— Anna on olevinaan liian hieno minulle, nauroi siihen Matti ja lähti.
Eikä hän enää palannut, ei yksin eikä tavaroiden kanssa.
Siitä Anna ymmärsi, että Matti todellakin oli konsulinnan urakkamies.
Ajoi konsulinnan asioita.
* * * * *