Niin hän aina mörköä pakenee. Ja siihen hän nukkuu.
Se on illan pimeys, joka huoneeseen laskeutuu. Mutta valotta Akilles sen helmassa saa vaikeroida.
Näin hän on saanut alkaa monta, monta yötään. Näin yksinäisyydessä itkien ja valittaen, näin mörköä peläten ja vavisten… — —
Mutta nukkuessaan näkee Akilles unta enkelitytöstä. Se on sittekin kuullut hänen rukouksensa ja pelastanut mörön kynsistä…
Enkelityttö tulee hänen luokseen kädet ojennettuina. Taluttaa hänet suureen loistavaan huoneeseen. Meri ympärillä auringossa hohtaa. Laineet lipittävät. Pienten aaltojen nystyrät kultaa juovat.
Veden takana sali avartuu. Se on taivas. Siellä he rupeavat leikkimään ja laulamaan. Enkelitytön timanttisilmät loistavat kuin syysillan tähdet. Ja on niin huikaisevan valoisaa koko ympäristössä.
Täällä Akilles itsekin muuttuu enkeliksi. Hän saa siivet lumivalkeat. Ja sekoittuu suureen parveen kirkkaita olennoita, joilla on hohtava asu- ja kasvoilla auringon väike.
Se oli ihana uni!
Kun Akilles heräsi, oli jo selvä aamu. Äiti tarjosi hänelle kahvia.
Ja enkelityttö taulusta taas hymyili hänelle.