Akilles kertoi äidille olleensa taivaassa. Äiti nauroi.
— Taivaaseen pääsee, vaikka ei olekkaan kuollut, huomautti Akilles äidille.
— Pääsee unessa käymään, vastasi äiti hymyten.
Akilleskin nauroi ja ihaili kaunista enkelityttöä taululla.
— Joskus toistekin viepi se minut taivaaseen, puhui Akilles osottaen taululle enkelityttöä.
Näin paljon nautintoa Akilleelle — köyhän lapselle — tarjosi tuo herrasväen luotaan viskaama taulupaha.
III LUKU.
Tänä päivänä jo aamusta lähti Anna valmistamaan hautajaisia Bergiin. Nyt hän taas sinne menisi niin monen vuoden takaa. Bergin kivitalo oli keskellä kaupunkia. Se oli kaksikerroksinen, aivan koruton ulkopuolelta. Ainoastaan kulmassa oli toisen kerroksen; kohdalla parveke. Mutta siltäkin oli näköala ahdas. Ei merkkiäkään mistään erityisestä taideaistista siinä näkynyt. Se oli kauppasaksan koti eikä mitään muuta. Kaikessa näkyi taideälyn puute. Ja kuitenkin se oli yksi kaupungin kovin harvoista kivitaloista tämä miljoonamiehen älytön luomus.
Sunnuntai-asuun oli Anna Akilleen pukenut, kun vei hänet herrasväen pariin. Tultuaan perille asetti Anna pojan istumaan kyökin sohvalle. Ja siinä Akilles istua kökötti äitinsä saaliin kiedottuna ja silmäili ympärilleen. Suuressa kyökissä olikin kotvaksi aikaa katselemista. Elämä siellä kulki tavallista arkipäiväistä menoaan. Kuoleman vaikutus ei ulottunut tänne kyökkiin asti. Suru oli ikäänkuin pysähtynyt ruokasalin ja kyökin kynnykselle. Piiat, joita oli kolme kappaletta, nauroivat ja nauskivat.
Konsulinna tuli kyökkiin.