Akilles nauroi ja käsitteli Ellan suurta posliinipäistä vauvaa. Ella oli touhussaan, kun sai niin suurta osanottavaisuutta Akilleen puolelta. Hän yhä enemmän selittämään innostui. Ja lopuksi raastoi esille suuren puuhevosenkin. Sekös oli Akilleesta soma kapine! Voi sentään! Ollapa hänellä itsellään tällainen hevonen…!
Sen kuuli konsulinna ja lupasi hevosen Akilleelle.
Tämä oli riemun päivä pojalle. Se kaunis uni oli nyt muuttunut todeksi.
Kun Ella ja Akilles olivat aikansa leikkineet, siirtyivät he katsomaan, miten piiat huuhtoivat ison salin lattiaa.
Kaikki taulut, huonekalut ja kruunut olivat verhotut ja maalattu lattia loisti märkänä vedestä. Mutta pian komennettiin välinen ovi kiinni, sillä ruokasaliin ei saanut päästää tomua.
Piti keksiä uusia leikkejä. Ja kyllä niitä Ella osasi. Akilleen tarvitsi vain niin tehdä kuin Ella käski.
Näin kului päivä iltaansa. Ja tämä päivä oli ensimäinen talvipäivä, sillä maa oli kokonaan valkoseen peittynyt.
Hämärä tuli ja silloin kohta tulet sytytettiin. Akilles teki sen huomion, ettei täällä ollutkaan mörköä. Hän oli vetäytynyt kyökkiin, sillä Ella oli viety jo nukkumaan. Hän istui kyökissä sohvalla ja häntä nukutti.
Äitiä ei ollenkaan näkynyt. Kun hän siinä istui, painuivat silmät kiinni ja pää nattelosti hervahti alas.
Akilles nukkui.