— Ella olisi Akilleen hyvä enkeli…
Siinä ajatuksessa oli konsulinnasta hienoa runollisuutta, oli hurmaavaa sopusointua.
— Jos ne sentään ovat sisar ja veli…! Niin täyttäkööt toisiaan!
* * * * *
Näin kuluivat Akilleen ensi kuukaudet Bergissä. Sitte tuli vielä vapaampaa.
Muutamana päivänä huomasi Akilles toisen pienen pojan vastaisen talon portilla. Se vaani siinä jotain lymyten. Nyt se nousi kuin kissa piilostaan ja viskasi kivellä häntä. Kivi sinkoili Akilleen ympärillä, joka juoksi pakoon Bergin sisäpihaan.
Mutta tapaus oli niin jännittävä, että Akilleen täytyi mennä uudelleen portille katsomaan kivittäjäänsä.
Taas se viskasi häntä kivellä ja taas pakeni Akilles.
Seurasi vielä sama meno kolmas kerta.
Sitte tuli outo poika Akilleen luo, otti häntä kädestä ja sanoi: