Konsulinna lähti kyökkiin katsomaan, eikö kahvi olisi valmista tarjottavaksi neidille. Siellä tapasi hän Annan ja Akilleen.
— Jahah! Täällä on Anna. Ja Akilles noin nättinä! Herranen aika, Akilles, kun sinä olet makea kuin sokuripalanen. Mainion korea! Akilles tulee saliin!
Anna työnsi menemään poikaa, joka vienosti vapisi.
— Täällä olisi myös muuan oppilas, puhui konsulinna hymyillen neidille.
— Ai! Siellähän kaunis poika on! huudahti neiti.
Ja hän ihastuksesta löi käsiään yhteen. Musta sametti puki silmää hyväilevästi Akilleen valkoista ihoa ja kiharainen tukka oli sievästi kammattu. Ujouden tuoma puna oli poskilla aivan hurmaava.
— Hän on meidän kartanopirtissämme asuvan vaimon poika. Ja nimi
Akilles Tuira.
Konsulinna tunsi itsensä hiukan vaivatuksi.
— Oh! lausui neiti ja nyrpisti nenäänsä.
— Akilles! Tervehdi neitiä!