Mutta Anna ei ottanut kuullakseen. Hän kantoi tavarat sisälle. Siinä oli kahvia, sokuria, ryynejä, jauhoja, siirappia, juustoa, maustimia — pari pientä säkkiä.
Anna tuli sanomattoman iloiseksi. Hän oli jo luullut koko maailman häpeänmerkillä hänet poltelleen. Mutta tämä oli iloinen yllätys. Miten hyvä ja hellä on konsulinna!
Sisällä Anna kiitteli ja kumarteli konsulinnaa.
Sitte hän kysäsi:
— Miksi herrasväki nyt pitoja pitää?
— Niin. Minulta jäi sanomatta. Me vietämme nuoren herran häitä.
— Nuoren herran häitä! huudahti Anna, mutta muisti samassa asemansa ja häpesi.
Mielenliikutuksessaan pudotti hän siirappiastian lattiaan. Se meni rikki.
— Hyväinen aika! huudahti konsulinna ja punastui.
Jalat eivät mielineet Annaa kannattaa. Hänen täytyi päästä istumaan.