Aamulla kun hän heräsi, oli hän iloinen ja virkeä papan suuruusunelmista. Tuntui kuin hän yhdessä yössä olisi kasvanut merkkimieheksi sen johdosta, että pappa hänestä illalla noin suurta uskoi. Tuntui kuin huoneiden seinät kumartelisivat tulevalle senaattorille ja mykät huonekalut kuiskaisivat:

— Teidän ylhäisyytenne!

Harry viheltelee, laulaa, soittaa. Ja on iloinen.

Aurinko tanssii huoneissa. Ja kaikki on hauskaa ja hyväilevää.

Koko elämä näyttää kuin suuren-suurelta ilopallolta, joka avaruudessa kierii ja riemujaan penikulmamääriin viskoo.

— Trala—la—la—la—laa!

— Noo? kysyy valtioneuvos ja ovesta kurkistaa.

Harry menee hänen luoksensa ja kysyy:

— Uskotko todellakin, että minusta voi tulla senaattori?

— Uskon. Ja sinusta pitää tulla.