Sopii!
Maisteri ryhtyy kirjoittamaan. Hän kirjoittaa ja pyyhkii … pyyhkii ja kirjoittaa. On senkin seitsemän kovaa osata kirjoittaa niin helppotajuisesti, että rahvas tuntee sen omakseen. Ja ell'ei "Salama" ensi puheistaan lähtien vie kansaa mukanaan, ovat sen päivät laihat kuin nälkäisen. Sopivat sanat … sopivat käänteet … mutta viivoittimen suora loogillisuus. Sellaista ymmärtää rahvas.
Sen tiesi jo Gregorius Suuri kirjoittaessaan "Synnintunnustuksensa".
Maisteri lukee sen itsekseen saadakseen kiinni rahvaanomaisesta tyylistä.
Mutta siinä on tuo kirkollinen sävy, joka ei mukau sanomalehtiartikkeliin. Vienon huumorin pitäisi kaikki suolata. Sille se kansa on perso.
Maisteri katsoo Snellman-bystiin.
Se mies ymmärsi myös aina etsiä oikeat sanat. Maisteri hakee esille
"Maamiehen Ystävän". Ja hukkuu sen verrattomaan sanontatapaan.
— Niin sitä pitää rahvaalle henkistä ravintoa kypsyttää!
Jo löytää maisteri sen oikean tyylin, mitä nyt tarvitaan. Sanat pirahtelevat paperille hedelmöittävinä kuin suuret täysinäiset vesinopat viikkokautisten poutien perästä kukanlehdille. Ajatus saa siivet, mielikuvitus irtaupi henkevänä lentoon, lause ajaa lausetta täynnä syvän säälin kultakuormia. Hän nauraa … hän ivaa … tekee suuren traagillisen käänteen … valelee sekaan vienoa virsikirjan mielialaa … ja nyt iskee kuin moukarilla uhriaan sitä ennen sitä naskalilla pisteltyään…
Maisteri innosta kuumenee … kasvot punoittavat … aivoissa leiskaa kuin palava rovio … ja käsi hiukan vapisee sisäisestä liikutuksesta … tästä hedelmällisestä luomisinnosta.