Huoneeseen astuu valtioneuvos varsin huolettomassa puvussa pirun hymy huulilla ja kädessään virkasalkku, jossa on hopeiset koristeet.
Tervo hyppää ylös kohteliaana. Mutta valtioneuvos antaa kätensä tervehdykseksi hyvin kylmästi … aivan kuin vastenmielisesti.
— Tulinko häiritsemään?
— Ei mitenkään. Valtioneuvos suvaitsee istua.
Maisteri tarjoaa tuolin valtioneuvokselle niin, että hän tulisi istumaan vasten Snellmanin kuvaa. Mutta valtioneuvos ikäänkuin huomaamatta kääntää tuolinsa niin, että hän voi istua selin Snellmaniin.
— Vaivaako kirkas keskipäivän aurinko valtioneuvoksen silmiä? Suvaitsetteko, että lasken ikkunaverhon alas? kysyy maisteri ilkkuen valtioneuvoksen omaa ottamaa paikkaa.
— Ei … kiitoksia. Oli tärkeätä asiata, niin poikkesin vanhan kasvattini luo.
— Erittäin hauskaa tavata arvoisaa hyväntekijääni…
— Muistaako maisteri vielä sitäkin aikaa? kysyy valtioneuvos ja leikittelee pöydällä olevalla paperiveitsellä.
— Näyttääkö siltä, että olen sen unohtanut?