Jos Snellman olisi purkanut nuo ajatuksensa suomenkielellä, niin vaikutus häneenkin … Harryyn … ei olisi ollut niin puolueettoman vaikuttava.
Ruotsinkielen täytyi Snellmanillekin olla rakas.
Sillä se oli hänen äidinkielensä. Ja vain sillä kielellä voi hän, sen mukaan kuin Harry oli tietävänään, tuoda ilmi sielunsa kaikista hienoimmat värähdykset.
Mutta sentäänkin hän luopui tästä rakkaasta.
Ja mistä syystä? Pyhän velvollisuuden ja terveen järjen pakottamana, kuten hän sanoi.
Tässä oli Harryllekin ajattelemista. Tässä se kylmä sumu, joka tuon miehen suusta laskeutui hänen keväiseen aurinkoiseen ruusutarhaansa.
Ja sentähden hän syvästi mietti. Sentähden "fennojen" salin ovelle unohtui ja heitti kuin epätoivoisen katseen noihin poistuviin.
Harry rakasti palavasti Suomea omana isänmaanaan. Mutta kummassa huoneessa se nyt on se hänen isänmaansa? Ja kummassa leirissä hänen omat kansalaisensa, joiden ilot ovat hänen ilojaan ja joiden surut hänenkin surujaan?
Harry seisoi tienhaarassa. Nuo olivat pelottavia kysymyksiä, jotka hänen sieluunsa putosivat.
Syvästi koski sekin Harryyn, että Birger Streng, hänen asuntotoverinsa … se rakas ja voimakas! … noin teatterimaisesti … noin kylmäverisesti ikäänkuin vielä tapausta suurentaen suin päin syöksyi "fennojen" syliin. Hänkin…!