Mureneeko maa hänen omienkin jalkojensa alla?
Silmät kosteina siirtyy Harry "sveessien" puolelle sitä ennen pantuaan merkille, että Birger parhaallaan joi veljenmaljaa "fennojen" johtajien kanssa.
Harryn mieli oli syvästi järkytetty. Siellä toisella puolella istuu hän muutaman pöydän ääreen. Yksinään hän siinä istuu, polttelee ja istuu. Remu vyöryy hänen ympärillään korkeana hummauksena. "Sveessit" tuolta salista lähdettyään pääsivät kuin häkistä, jonne Snellman oli heidät teljennyt. Nyt he ovat vapaita … nyt kaikuu kristallikirkkaana ruotsinkielinen ylioppilaslaulu.
Harry ei ole mitään juonut. Hän on pitänyt pyhänä lupauksensa papalle.
Mutta nyt hän on murtunut. Ja tarvitsisi virkistystä. Tuli mieleen mamma. Mutta eikö näillä kaikilla, jotka tässä ympärillä juovat ja iloitsevat, ole mammat? Sitäpaitsi hän ottaa vain sen verran, että hermot lämpenevät.
Mutta silti samassa löysi Harry itsensä ovella menossa pois … yksinäiseen asuntoonsa.
Sillä miehen on pidettävä sanansa…
Ovella töytää häneen kiinni nuori iloinen remuileva parvi. Kymmenen kättä häneen tarttui ja hänet vetäistään takaisin toverien piiriin.
— Nuori runoilija … lupaava tulevaisuuden mies … titaani kykyjen mailta … miksi olet synkkä ja miksi katselet kulmaisi alta? Harry Nicanderin malja, veljet!
Harryn käteen työnnettiin korkea kuohuva lasi ja hän kilisti ujona ja arkana tuttujen ja tuntemattomien kanssa … kilisti ja lämpeni … sai rohkeutensa … kasvoi … ja laski lasin pöytään aivan varmana kuin onnistunein juhlapuhuja.