Jonka hän nyt on pohjaa myöten rikkonut!
Harryä pahasti puistautti.
Mutta kuva aivoissa pysyy ja vain kasvaa.
Kuinka mamma silloin nuortui ja kuinka pappa kuohui rajatonta riemua sen vuoksi, että hän … Harry … suostui rupeamaan senaattoriksi!
Harry jo naurahti. Miten lapsellista se sentään oli? Mutta miten syväntunteellista!
Papalla ja mammalla on häneen rajaton luottamus. Heidän isän- ja äidinsydämissään kasvaa heidän pieni Harrynsä jättiläiseksi. Ja siitä luulottelusta kasvaa heidän sielussaan kaunis runollisuus, joka peittää tylyn ja paljon vaativan todellisuuden.
Ja kuinka se kuva sentään hänestäkin silloin aamupäivällä siellä kotona salissa oli ihana? Aurinko loisti, värivivahdukset salin huonekaluissa liekehtivät ja mamma ja pappa istuivat onnellisina käsi-kädessä ja katsoivat suurin luottavin silmin häneen.
Se oli perhekohtaus, jolloin hyvät haltiat istuivat kaikkien heidän olkapäillään.
Ja niin edelleen istuisivat, ell'ei hän niitä karkottanut.
Se oli lopultakin viimeinen totuus. Sillä tuo lumous niin kauan kesti kuin hän sitä kannatti.