— Vai niin.
— Niin.
Harry lopetti. Ei hän tahtonut nyt juuri "Salamasta" puhua.
Kyytimies katsoo arasti häneen. Ja myös vaikenee.
Samassa aurinkokin alkaa tehdä laskua. Pohjoisella taivaalla on kuin jäätikkömeri, johon on kasaantunut lumiaaltoja, valkountuvaisia ja pehmytpiirteisiä. Mutta laiskoja ja kylmän-kylmiä. Läntinen taivas on armas ja purppurainen violetinkarvaisine pilareineen, jotka rakensi päivän kultainen kuningas pilvivarjojen takaa.
Alkaa puhaltaa pohjoisesta kylmä viima. Se ottaa niin terävästi etelästä tulevaan matkustajaan. Harry viluissaan pureupi vieressä istuvaa isäntämiestä lähemmäksi. Kylki kylkeen. Sen kylki lämmittää.
Ja nyt ensi kerran elämässään tuntee Harry, että suomalainen rahvaanmies voisi olla hänen oma kansalaisensa.
Se on outo tunne. Ja sen vallassa ajetaan eteläisestä tullista sisään kotikaupunkiin.
Kun Harry soittaa kodin eteisen ovella, hän hiukan vavahtaa.
Sillä hän kuvittelee papan ryntäävän ovelle keppi kourassa tai käsi valmiina antamaan paukkuvan korvatillikan.