— Katsotaan. Mutta kuuleppa, minkä tekosen valtioneuvos minulle teki. Hän tai he ostivat talon ja kirjapainon, missä "Salamaa" aiottiin painaa. Sanoivat ylös velkani säästöpankkiin. Uhkasivat minua asunnon puutteella.
— Kaikki tiedän.
— No … minä istun ja mietin, mitä tehdä. Istun ja mietin. Kaipa huokasinkin, mistä saada rahoja, kun valtioneuvos niillä pelotteli. Menin noihin jokivarren taloihin. Tulen ensimäiseen ja pyydän saada isäntää puhutella. Hänkin on kymmenien tuhansien omistaja. "Jaa … nähkääs, maisteri, kyllä suomalainen sanomalehti on minunkin mieleeni. Mutta antaa siihen rahoja on tuiki epävarmaa", puhuu. Menen toiseen ja kolmanteen. Sama nuotti. Ja niin edelleen. He pitävät kiinni rahoistaan kuin äkeimmät saiturit. Juoksen sinne ja tänne … puhun … rukoilen … kumartelen… Samoja jäisiä kieltäytymisiä. "Onhan tultu toimeen ilman aviisiakin", vastaillaan. Mutta viikon kierrettyäni sielu vihasta ja epätoivosta kuumana saan lopulta kokoon talonpojilta kolme tuhatta markkaa, millä vanha kirjapainorähjä ostetaan. Siinä kirjapainossa on nyt kymmeniä isäntiä. Ja aina sen päällä valtioneuvoksen Damokleen miekka uhkaamassa. Tässä kirjapainossa painettiin ennen vain onnenlehtiä ja arkkiveisuja. Työvoimaa lisättiin. Niin että nyt mennään hiljaista kyytiä. Semmoista se on ottelu hienon-hienojen viikinkien kanssa. Mutta tästä se vielä nousee koko läänin uuden ajan aamu. Siitä noususta olet sinä minulle ensimäinen loistava todistus. Tämmöistä se on minun ja "Salaman" alkutaival. Uskallatko liittyä mukaan näinkin ollen?
— Uskallan.
— Mutta entä jos pitäisi otella vaikka herra valtioneuvoksen kanssa?
— Sittenkin!
— Tuohon käteen! Olemme työtoverit. Nyt katsotaan, mitä kirjoituksesi sisältää. "Rakkaus omaan kansaan". Miten hieno ja ihanteellinen, vaikka nykyhetkenä hyvinkin realistinen aihe!
— Sen antoi mamman kuolema ja oma kääntymiseni?
Niin. "Kirjoitti Harri Nikkilä". Harri noin kirjoitettuna tuo minun
mieleeni ne koskia ylösuivat kauniit suuret solakat hopeiset kalat.
Mutta sinäkinhän aiot nousta ylös koskea ja uida vasten virtaa.
Mainiota! Mutta Nikkilä. Mitä se tietää?
— Sukumme kantaisä on räätäli Nikkilä Sotkamosta. Isonvihan aikana hän tänne kulkeusi. Siitä on väännetty Nicander.